17. viikonloppu: Koko syksyn yhteenveto

Koska ensi viikolla meidän perhe suuntaa kohti Suomea ja ansaittua joululomaa, pidän myös blogin kirjoittamisesta parin viikon tauon. Mutta ennen jouluntoivotuksia on hyvä tehdä puoliväliraportti. Pohtia muuttomme järkevyyttä ja niitä tunnetiloja, joita olemme syksyn aikana perheessämme käyneet läpi.

Sanotaan, että parisuhteen aloittaminen ja ulkomaille muutto ovat prosesseina hieman samankaltaisia. Itselläni on tosin tuoretta kokemusta ainoastaan jälkimmäisestä.

Ensin on ihastumisvaihe: Muuttaessa ulkomaille on kiehtovaa oppia tuntemaan uutta kulttuuria, nähdä uusia maisemia ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki uusi tuntuu mielenkiintoiselta ja erilaiset tavat kiehtovat. Nythän yllä mainittua kuherruskuukautta ei ole enää jäljellä, joten kaikki johon aluksi ihastui on vain muisto valokuvakirjassa. Hollanti tuntui aluksi hienolta maalta, mahtavia hiekkarantoja, kauniita kaupunkeja kanaaleineen, ystävällisiä ihmisiä, ihania kahviloita, pieniä putiikkeja vanhassa kaupungissa, halpaa viiniä ja hyvää ruokaa. Vau, mikä maa!

Olen elänyt koko pitkän syksy kyseenalaistamisvaihetta: Hetken päästä uudet tavat eivät ole pelkästään kiehtovia, vaan osa niistä alkaa jopa ärsyttämään. Ympäröivään kauneuteen turtuu, eikä kukkia enää edes huomaa - ne kuihtuvat syksyn tullessa. Ruokaan kyllästyy ja se alkaa tuntua joka paikassa samalaiselta mössöltä. Kaikki kaupungit vaikuttavat toistensa kopioilta - taas kanaaleja ja liikaa pyöräilijöitä. Alkaa kaivata ruisleipää ja Valion laktoositonta maitoa. Mäkisistä maisemista puhumattakaan. Entä missä on lumi ja sen tuoma valoisuus?

Vähitelleen siirrytään sopeutumisvaiheeseen: Viime viikkoina olen huomannut, että ihmiset ovat täälläkin aika samanlaisia. Tärkeät kysymykset ovat samoja. Meidän kaikkien tarpeet ja unelmat ovat samankaltaisia. Tajuaa, että kyllä sitä voi elää hieman eri tavallakin arkea – eikä se välttämättä ole sen huonompi tapa elää. Pyöräily on hyvää arkiliikuntaa. Leipomosta saa aina tuoreet sämpylät. Olen löytänyt tämän seudun parhaat tikkuperunat ja lähimmän juustokaupan. Huomaa, että yhtä lailla Suomessa on ärsyttäviä asioita, mutta niihin on vain ajan mittaa sopeutunut. Loskakelit, törpöt autoilijat, automarketit, itsepalvelu. Hollannissa on sopeuduttava hieman toisenlaisiin ärsyttävyyksiin, mutta kokonaismäärä Suomeen verrattuna lienee aika vakio.

No, ulkomaille muutossa on tietenkin myös yksi näkökulma. Vanhan kodin, naapuruston sekä ystävien ikävöinti. Onneksi se osuu ainakin osittain alkuvaiheeseen, jolloin elimme vielä kuherruskuukautta Hollannin kanssa. Ennen kyseenalaistamisvaiheetta olen ehtinyt tutustua joihinkin ihmisiin Hollannissa, ja sillä tavoin helpottanut tätä arkea. Näin syksyn pimeänä iltana joulun lähestyessä, voin todeta että aktiivisuuteni on kantanut hedelmää. Olen rakentanut itselleni uuden ihmissuhdeverkoston, josta löytyy tukea tarpeen mukaan. Jos ei muuta, niin ainakin aamukahvi-, leikki- ja lounasseuraa. Niin ja tietenkin olen etsinyt lähipiiriini myös muita suomalaisia, joiden kanssa voi päivitellä Hollannin kuulumisia. On ihana löytää ympäriltä tukiverkostoja, jotka auttaa monissa käytännön asioissa. 

Lopuksi voin todeta, että vaikka ulkomaanreissumme (ja jatkuva muuttaminen) on aika rankkaa, on se myös tosi antoisa. Nyt kuitenkin pieni tauko tekee hyvää. Hyvää joulua lukijat ja jatketaan ensi vuonna 2017 ihmettelyä - toivottavasti saadaan tulppaanitkin avautumaan.

16. viikonloppu: kyläilyä ja joulumarkkinat

Loppuviikko on mennyt ihanien ihmisten parissa. Torstaista lauantaihin pääsimme nauttimaan suomalaisen ystäväperheen seurasta, jotka kotimatkallaan pistäytyivät meille muutamaksi yöksi. Molemmat tyttäret nautti aivan suunnattomasti ystäviensä vierailusta. Pienien alkukankeuksien jälkeen leikit jatkuivat aivan samanlaisena, mihin ne viime kesänä jäivät. Olihan se meille vanhemmillekin oli virkistävää kuulla kotikulmien tapahtumista ja syksyn kulusta. Jatkoimme viikonlopun viettoa kyläilyllä, kun sunnuntai-iltana kävimme toisen Utrechtissa asuvan suomalaisperheen luona syömässä joulupuurot. Oli kyllä todella virkistävää käydä vaihtamassa kuulumisia kaupungista ja huomata, miten kahden lapsiperheen arki samassa kaupungissa voikin olla hyvin erilaista.

Kaiken tämän kyläilyn välissä kävimme taas pienillä joulumarkkinoilla läheisessä Park Oog in Al -puistossa. Mieheni jäi kotiin päiväunille, kun me tytöt lähdimme näille kodikkaille joulumarkkinoille. Nautittiin tyttöjen kanssa hollantilaiset pannukakut ja kuunneltiin kolmen naisen acapella laulantaa pienessä vesisateessa. Se ei tunnelmaa haitannut ja löysin markkinoilta itsellenikin pienen joululahjan - kirjanmerkin. Nyt vaan tarvitsen muutaman uuden kirjan joululahjaksi, jotta pääsen hyödyntämään tätä söpöä kirjanmerkkiäni.

16. viikko: Suomen itsenäisyyspäivä maailmalla

Miten juhlia itsenäisyyspäivää maailmalla? Miten kertoa koulukavereille, mikä päivä tänään on? Oliko se birthday vai independent day? Äiti, tiesitkö, että espanjalaisilla on karnevaalit niiden heidän omana juhlapäivänään? Katsotaanko me taas niitä kättelyitä tietokoneruudulta?

Niin, miten sitä itsenäisyyttä oikein juhlitaan maailmalla - suomalaisena. Siinäpä kysymys, johon on todella vaikea vastata. Jokaisessa kultturissa on omat tapansa juhlia kansallispäiviä ja se kuinka nämä oman kulttuurin juhlapäivät siirretään vieraaseen maahan on vaikeaa, varsinkin näillä lyhyillä ulkomaankomennuksilla. Olemme perheenä juhlineet itsenäisyyspäivää jo Kiinassa sekä Yhdysvalloissa omalla tavallamme, nyt on Hollannin vuoro. Mutta kuinka juhlia, jos Hollannissa omilla lapsilla on aivan normaali koulupäivä ja meillä vanhemmilla työpäivä. Tätä normaalia arkea eläessä suomalaisuus ja omat sukujuureni jäävät luonnollisestikin taustalle. Niistä saattaa muistuttaa jauhokaapissa nököttävä puoliksi käytetty ruisjauhopussi tai lasten mummon itse neulomat villasukat. Näin itsenäisyyspäivänä minun suvussani on ollut tapana muistaa poisnukkuneita käymällä heidän haudoilla ja sytyttää illalla kynttilät jokaiselle talomme ikkunalle. Mutta kuinka toteutan nämä oman kulttuurin tapani,  jos asun yli 2000 kilometrin päässä kotiseudultani ja naapurustossani asuu ainoastaan hollantilaisia perheitä, jotka tuskin ymmärtävät kynttilöiden merkitystä ikkunalaudoillani.

Kuinka me sitten lopulta päätimme tänään juhlia? Olen edellisenä päivänä varmistanut molempien tyttärieni luokkien opettajilta, että tänään he saavat tuoda kouluun Pandan Suomi -suklaata luokkakavereilleen ja kertoa suomalaisuudesta sekä meidän maamme syntymäpäivistä. Tämän pienen valmistelun vuoksi, saan sähköpostiini ihanan tervehdyksen kesken työpäivän tyttäreni opettajalta: "She told me about the special day and we all said happy birthday to Finland!" Tänään katson myös perheeni kanssa netin kautta Itsenäisyypäivän vastaanottoa Amsterdamissa, Piece of Finland - kahvilassa yhdessä muiden ulkosuomalaisten kanssa. Ostan perheelleni glögit, lapsilleni karjalanpiirakat ja vanhemmille tumman leivän lohiviipaleella. Koska edessä on vielä yli tunnin matka Utrechtiin junalla ja polkupyörällä, käymme paikalla nopeasti vain pyörähtämässä. Olemme kansana jo saavuttaneet reippaan iän itsenäisinä, 99 vuotta, joten ehkäpä meille riittää hieman pienempikin juhliminen.

Todettakoon nyt lopuksi vielä, että ei Suomessa kaikki asiat ole hyvin, jos seuraa viime vuosien valtamedian uutisointia näin ulkopuolelta. Kuitenkin siellä on monta asiaa hyvin, joista voin ylpeänä kertoa maailmalla. Asiota, joista olen erityisen ylpeä, on se kaikkialla ympäröivä rauha ja hiljaisuus. Lisäksi Suomen upea luonto jokamiehenoikeuksineen, Valion laktoosittomat tuotteet, 100%:set Xylitol -pastillit, ilmainen peruskoulutus kouluruokineen, sauna sekä tietysti omat sukulaiseni ja ystäväni.

15. viikonloppu: Saksan joulumarkkinoille

Heräsimme lauantaina normaalia aikaisemmin. Edes aurinko ei ollut vielä noussut, kun jo otimme polkupyörät ja lähdimme matkaan kohti Saksaa. Suuntasimme kohti Düsseldorfia tapaamaan tuttavia ja ihmettelemään monia joulumarkkinoita. Koska matkaa Saksan länsiosan suuriin kaupunkeihin on vain muutama tunti, oli jollain muillakin hollantilaisilla aivan sama ajatus kuin meillä. Juna oli aivan viimeistä penkkiä myöten täynnä. Saimme tytöille järjestettyä istumapaikat, mutta itse jouduimme seisomaan parin tunnin junamatkan. Suomen junissa on mielestäni kyllä mukavampi matkustaa lasten kanssa. Tyhjille paikoille pääsee pyytämättä istumaan ja matkalaukkua ei säilytetä penkillä vaan sille varatulla paikalla eli esim. hattuhyllyllä. Kaiken lisäksi varsinkin vanhemmat ihmiset tuhahtelivat, jos paikkaa pyysi vapaaksi matkatavaroista. Juniin saa ostettua kyllä paikkalipun, mutta tällä kertaa jätimme ne ostamatta. Ensi kerralla pitää harkita paikkalipun ostamista. Pääsimme kuitenkin perille ja vastassa meitä oli tuttava tila-auton ja kahden lapsen kanssa. 

Suuntasimme tuttavaperheen kanssa pienille ja kotoisille naapuruston joulumarkkinoille, jossa saimme nautittua ensimmäiset hehkuviinit, makkarat ja tikkuperunat. Lisäksi tytöt pääsivät karuselliin. Lopulta tytöt taisivat pyöriä karusellissa kahdeksaan kertaan vanhempien nauttiessa aurinkoisesta säästä hehkuviinikupit käsissään. Tämän karusellipyörimisen jälkeen kävimme vielä tuttavien luona päiväkahvilla ja tytöt leikkimässä lasten leluilla. Tytöt oli kyllä mielissään, kun näkivät muita suomalaislapsia maailmalla ja pääsivät kyläilemään.

Alkuillasta lähdimme kohti hotellia, jossa jätimme vain tavaramme ennen kuin suuntasimme kohti isompia markkinoita ja kaupungin keskustaa. Ajatus ei ollut järin uniikki, sillä tuntui, että samoilla markkinoilla olivat kaikki turistit ja paikalliset. Ihmisiä oli todella paljon liikenteessä ja varsinkin hehkuviinitiskien liepeillä ihmiset tungeksivat kuin kiinalaisessa metrossa konsanaan. Löysimme pretzelit ja ohutpohjaiset hapankermapizzat. Kävimme myös suklaakaupassa ostamassa jouluksi pieniä herkkuja. Tietysti nautimme raatihuonetorilla hehkuviinit kirpakassa pakkassäässä. Jonnekin oli päästävä lämmittelemään, joten päätimme vielä käydä maailmanpyörässä ilta-ajelulla. Näkyvyys oli tosin melko olematon sankan sumun vuoksi. Saimme nauttia kyydistä jopa neljän kierroksen ajan. Kahdeksan jälkeen lähdimme viimein kohti hotellia, jotta jaksamme aamulla herätä aikaisin ja löydämme ehkäpä hieman hiljaisemmat keskustan markkinat. Näillä markkinoilla oli kuitenkin jouluinen tunnelma joskin hieman kaaosmainen.

Ajatuksemme osui oikeaan ja sunnuntaiaamuna markkinoilla ei ollut ihmeemmin ruuhkaa. Pääsimme paremmin myyntipisteille ihastelemaan piparkakkumuotteja ja joulukoristeita. Hetken kierreltyämme totesimme kuitenkin samojen myyntituotteiden toistuvan, vaikka kojut itsessään olivatkin ulkopuolelta hyvin erilaisia. Olimme kuitenkin päättäneet tutustua kunnolla tähän joulutorien tarjontaan, joten keskipäivällä suunnattiin kohti suomalaista joulutoria laitakaupungille. Täällä pääsimme nauttimaan glögiä ja loimulohisämpylöitä, tosin myytävänä olevat tuotteet olisi voinut olla muutakin kuin porontaljoja ja perinteisiä suomalaisia joulukoristeita. Itse ostettiin muutama karkkirasia ja lähdettiin junalla kohti Kölniä ja uusia joulumarkkinoita. Tottahan toki piti vertailun vuoksi kokea myös viereisen kaupungin joulumarkkinat.

Kölnin tuomiokirkon vieressä olevilla markkinoilla oli taas ihmisiä, tunnelma ei ollut aivan samanlainen kuin Düsseldorfissa. Myyntikojut oli samalla kaavalla tehtyjä, mutta tuotteet hyvinkin erilaisia. Toisaalta kaupungin kuuluisa tuomiokirkko tarjosi todella jylhän taustan jouluostosten teolle ja herkkukojujen haistelulle. Silti nämä markkinat tuntuivat hieman hengettömältä ja yllätyksettömältä.

Viideltä lähdettiin jo kohti juna-asemaa ja Utrechtia. Viikonlopun saldona oli ainakin viidet eri joulumarkkinat, herkullisia ruokia, paljon ihmisiä sekä upeita nähtävyyksiä.

15. viikko: Alankomaiden koulujärjestelmän alkeet

Alankomaiden koulujärjestelmä poikkeaa huomattavasti suomalaisesta. Olen ottanut aiheesta selvää sekä kirjallisia lähteitä lukemalla että paikallista koulujärjestelmää tuntevien ihmisten kanssa keskustelemalla. Ymmärrykseni tästä monimutkaisesta systeemistä on kuitenkin vielä melko vajavainen. Niinpä en voi taata selvityksen täydellistä paikkansapitävyyttä. En myöskään pyri tässä kirjoituksessa arvioimaan paikallisen koulujärjestelmä hyvyyttä tai huonoutta.

 

Koulupolun valinta jo 12-vuotiaana

Siinä, missä suomalaiskouluissa lähes koko ikäluokka seuraa samaa peruskoulun opetussuunnitelmaa noin 16-vuotiaaksi saakka, Alankomaissa oppilaat jaotellaan jo noin 12 vuoden iässä erilaisille koulupoluille. Jaottelu ei ole kaikkien kohdalla lopullinen mutta se määrittää silti voimakkaasti, millaisiin opintoihin ja ammattiin lapsi myöhemmin ohjautuu. Valittavana on neljä koulutusohjelmaa, joiden lyhenteet kaikkein akateemisesti suuntautuneimmasta käytännönläheisimpään ovat VWO, HAVO, VMBO ja Praktijkondervijs. VMBO on eräänlainen ammatilliseen koulutukseen valmistava yläkoulu ja se jakautuu opintojen teoreettisuuden mukaan vielä neljään eri tyyppiseen linjaan. Joissain kouluissa on tarjolla useampi koulutusohjelma kuten yliopisto-opintoihin valmistava VWO ja ammattikorkeakouluopintoihin valmistava HAVO.

12-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa saavat periaatteessa valita mieleisensä koulutusohjelman. Koulut pyrkivät kuitenkin alakoulun loppukokeen ja opettajien arvioiden pohjalta ohjaamaan oppilaita heidän oletettuja taipumuksiaan vastaavaan ohjelmaan. Koulutusohjelmaa on myöhemmin mahdollisuus vaihtaa mutta en tiedä, kuinka yleistä vaihtaminen käytännössä on. Kuten arvata saattaa lapsen perhetaustalla on yhteys koulutusohjelman valintaan. Varakkaiden ja korkeasti kouluttautuneiden vanhempien lapset valitsevat muita todennäköisemmin akateemisesti suuntautuneen VWO- tai HAVO-ohjelman.

 

VWO ja HAVO

Yhteensä 6 vuotta kestävästä VWO-ohjelmasta valmistuneet, tuolloin noin 18-vuotiaat opiskelijat hakeutuvat joko yliopistoon (WO) tai ammattikorkeakouluun (HBO). 5 vuotta kestävästä HAVO-ohjelmasta voi hakeutua suoraan ammattikorkeakouluun mutta vuoden lisäopinnot suorittamalla myös yliopistoon pyrkiminen on mahdollista. Korkeakouluopiskelijoista noin 1/3 opiskelee yliopistoissa ja 2/3 ammattikorkeakouluissa.

 

VMBO ja MBO

Ammatilliseen koulutukseen valmistava yläkoulu eli VMBO-ohjelma kestää neljä vuotta ja valmistuessaan opiskelijat ovat noin 16-vuotiaita. VMBO neljältä eri linjalta hakeudutaan yleensä MBO-ohjelmaan eli varsinaiseen ammatilliseen koulutukseen. Myös MBO jakautuu opintojen teoreettisuuden mukaan neljään eri linjaan perusopintojen päälle mahdollisesti suoritettavaan vuoden mittaiseen erikoistutkintoon. MBO-ohjelmasta opiskelijat voivat siirtyä työelämään tai jatko-opintoihin esimerkiksi 2-vuotista opistotutkintoa suorittamaan.

 

Erityisopetus

Alankomaissa osa erityisen tuen tarpeessa olevista oppilaista opiskelee inklusiivisen opetuksen hengen mukaisesti tavallisissa kouluissa. Maassa toimii myös laaja erityiskouluihin pohjautuvat erityisopetusjärjestelmä. Erityiskoulut ovat vielä jakautuneet eri tyyppeihin sen mukaan, millainen vamma tai muu erityisen tuen tarve niiden oppilailla on.

Koulujen taustaorganisaatiot

Suurin osa Alankomaiden kouluista on julkisesti rahoitettuja mutta kouluja ylläpitävien taustaorganisaatioiden kirjo on laaja. Alakouluikäisistä (4 - 12 vuotta) lapsista noin yksi kolmasosa opiskelee julkisissa kouluissa, jotka ovat yleensä paikallishallinon ylläpitämiä. Noin kaksi kolmasosaa alakoululaisista käy säätiöiden ylläpitämää ns. tunnustuksellista koulua. Useimmat tunnustuksellisista kouluista ovat joko katolisia tai protestanttisia mutta joukossa on myös juutalaisia, islamilaisia, hindulaisia, humanistisia sekä Steiner-filosofiaan pohjautuvia kouluja. Joidenkin julkisten tai säätiöiden ylläpitämien koulujen opetus pohjautuu tiettyyn pedagiseen suuntaukseen kuten Freinet- tai Monterssori-pedagogiikkaan. Pieni osuus kouluista on yksityisellä rahalla pyöritettäviä yksityiskouluja.

Varsinkin isoimmissa kaupungeissa valistuneet vanhemmat käyttävät ilmeisesti paljon aikaa ja vaivaa lastensa kouluvalintaan jo alakouluvaiheessa. Suosituilla kouluilla saattaa puolestaan olla omia oppilaiden valintaan liittyviä käytänteitä. Esimerkiksi eräs vierailemani suosittu amsterdamilainen koulu, johon on pyrkijöitä ympäri kaupunkia, on päättänyt ottaa oppilaiksi ensisijaisesti koulun lähellä asuvia lapsia.

Monimutkainen ja jaotteleva järjestelmä

Jos tämän hetkisen ymmärrykseni pohjalta pitää kahdella sanalla kuvailla Alankomaiden koulujärjestelmää ensimmäisenä mieleen tulevat monimutkainen ja jaotteleva. Monimutkaisuuden vaikutelman syntyy mm. siitä, että jokaisella alaluokkien jälkeisellä koulutusasteella on useita erityyppisiä opinto-ohjelmia ja kouluja ylläpitävät taustaorganisaatiot ovat hyvin moninaisia.

Jaotteleva tulee puolestaan siitä, että Alankomaiden koulujärjestelmän tavoitteena tuntuu olevan lasten jaottelu eri opinto-ohjelmiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Jaottelun mahdollistaa on maan  tiheä asutus. Kohtuullisen kulkumatkan päässä on yleensä tarjolla kaikkien eri opinto-ohjelmien kouluja.

Alankomaiden koulutusjärjestelmä niin kuin minä sen tällä hetkellä käsitän (pohjakuvan lähde: https://www.s-bb.nl/en/education/dutch-educational-system)

Lähteitä

• https://www.european-agency.org/sites/default/files/Inclusive_Education_Netherlands.pdf
• https://en.wikipedia.org/wiki/Education_in_the_Netherlands
• https://www.cbs.nl/NR/rdonlyres/4CE6F00B-870D-412C-B2D7-FC69C2C22A88/0/2014statisticalyearbookofthenetherlands.pdf
• https://www.s-bb.nl/en/education/dutch-educational-system
• http://www.expatica.com/nl/education/Education-in-the-Netherlands_100816.html

14. viikonloppu: joulumarkkinoita ja kansallismuseo

Aamupäivällä kävimme kotikulmilla järjestetyillä pienillä joulumarkkinoilla. Tunnelma oli mukavan kotoinen. Tarjolla oli vanhoja pop-levyjä soittava DJ, käsityöläisiä, muutama herkkukauppias sekä keittoa tarjolla rautapadoista. Nautimme tomaattikeitot ja kaakaot harvinaisessa auringonpaisteessa ja päätimme jatkaa isommille joulumarkkinoille.

Edessä oli siten 10 kilometrin pyöräily pienessä pakkasessa, mutta auringonpaisteessa. Molemmat tytöt päättivät tällä kertaa ryhtyä kyytiläisiksi, jotta matka sujuisi joutuisammin. Suuntasimme taas kohti Haarzuillensin kylää ja Kasteel de Haar -linnaa. Ensin tosin oli puettava reippaasti enemmän vaatetta päälle ja säädettävä polkupyörien satulat sopiville korkeuksille. Pyörämatkalla nähtiin jo ensimmäisiä merkkejä talvesta - jäätyneitä kanavia. Päästyämme perille, huomasimme että olimme unohtaneet käydä pankkiautomaatilla matkalla ja täkäläisellä tililläkin oli vain muutama kymppi rahaa. Noh, mietimme, että eihän "Country & Christmas Fair 2016" joulumarkkinoille nyt niin kalliit liput voi olla. Arvioimme väärin, lipun hinta oli 20 euroa henkilö. Huh! Maksoimme sisäänpääsyn kiltisti, koska pyörämatka heti takaisin ei houkutellut. Niin ja tytöt pääsivät ikänsä puolesta sisään ilmaiseksi. Onneksi markkinoille oli tuotu siirrettävä pankkiautomaatti, joten saatiin hieman rahaa ostoksiin ja ruokaan. Paikalla olikin paljon kauppiaita, yhteensä yli 240 pistettä, ja tunnelma tietysti hyvin kaupallinen. Onneksi osasin kuitenkin hillitä itseni ja jättää kaikki bling bling joulukoristeet takaisin myyntipöydille. Ostimme ainoastaan pienen palan fudgea ja pienen nuken. Tunnelma markkinoilla oli kuitenkin jouluinen ja paikka itsessään sopi hyvin näille markkinoille.

Sunnuntaina suunnattiin aivan toisaalle ja jätettiin 1. adventin juhlinta vain Partio -joulukalenterin avaamisen asteelle. Päätimme sunnuntai kunniaksi suunnata museokorteillamme Amsterdamin  Rijksmuseumiin eli tuttavallisemmin valtionmuseoon. Pienenä vinkkinä voin sanoa, että mikäli Amsterdamissa haluaa vierailla monessa suuressa museossa, on Museum Jaarkaart eli museokortti erinomainen hankinta. Monien museoiden ja taidegallerioiden pääsymaksu on yli 10 euroa, ja kun museokortti yli 25-vuotiaalta maksaa 40 euroa ja on voimassa vuoden, voi hyvin laskea onko kortin hankkiminen kannattavaa. Kortin voi ostaa mistä tahansa museosta paikan päällä, ja kortti oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn yli 400 museoon, joihin sisältyy lähes kaikki merkittävimmät museot Alankomaissa. Mutta takaisin tähän valtionmuseoon, jonka suojista löytyy erityisen paljon kulta-ajan maalareiden esimerkiksi Frans Halsin, Rembrandtin ja Vermeerin töitä, mutta myös paljon muuta, etenkin valokuvia ja aasialaista taidetta. Kiersimme museon neljä kerrosta reilussa parissa tunnissa ja näimme paljon tauluja kalpeanaamaisista lapsista ja pönäköistä sotasankareista.

14. viikko: Nanoblog

Täällä viikolla kirjoitin kuulumisiamme yliopiston nettisivulle englanniksi. Täältä voit käydä lukemassa jutun:

https://www.jyu.fi/science/muut_yksikot/nsc/en/nanoblog-amsterdam

13. viikonloppu: Ajaxin peli

On mahdotonta kirjoittaa blogia Hollannista kirjoittamatta lainkaan jalkapallosta. Sunnuntaina mekin suuntasimme kohti Ajax-NEC (Nijmegen) jalkapallopeliä. Sää oli erittäin tuulinen. Pyörätiet oli täynnä risuja, mutta onneksi peliin mennessä päästiin pyöräilemään myötätuuleen. Tämän perheen tapoihin kuuluu lähteä kaikkialle hieman viime tingassa. Päästyämme asemalle huomasimme, että muutama juna oli jopa peruttu tänään. Pääsimme paikan päälle Amsterdam ArenAlle juuri ennen pelin alkua. Tämä ArenA sijaitsee lyhyen junamatkan päässä Amsterdamin keskustasta, keskellä suurta ravintola-, viihdytys-, ja ostosaluetta. ArenA on kooltaan Hollannin suurin jalkapallostadioni ja sinne mahtuu hieman yli 50 000 katsojaa.

Jalkapallo yleisö on hyvin miesvoittoista, mutta ainakin vanhempi tytär tuntui viihtyvän hyvin pelissä. Vaikka välistä hänestä tuntuikin, että katselimme pikku-ukkojen pallopeliä hattuhyllyllä. Nuorempi tytär vaati saada kirjan mukaan ja hän käyttikin ensimmäisen puoliajan kirjan lukemiseen. Itse pelin kulku oli seuraava. Ensimmäisen puoliaika oli nuoren tanskalaispelaajan maali-iloittelua, sillä tämä Dolberg teki pelin alkuun hattutempun. Loppu peli olikin kohtuullisen tavanomainen eli tylsää Ajaxin painostusta/kikkailua ja ansaittu 5-0 voitto. Noh loppupäätelmänä voin sanoa, että Hollannin sarjan joukkueiden tasoerot tuntuvat erittäin isoilta. 

13. viikko: Töitä ja vesisadetta

Viimein sain jotain onnistumaan ja voin viimein olla tyytyväinen kahden viikon labrassa työskentelyyni. Alkuviikko meni samaan tapaan kuin viime viikko, mutta keskiviikkoiltana totesin koeasetelmani täysin mahdottomaksi. Signaali, joka osoittautui 1%:n suuruiseksi, jäi tällä mittausjaksolla  mittamatta. Sain kyllä koko viikon ja edellisen erinomaista opetusta ja opin paljon uutta. Nyt siis tiedän, mitä tulisi tehdä aivan toisella tapaa. Onneksi kuitenkin olin tehnyt varasuunnitelman näille kahdelle viikolle. Tämän varasuunnitelman mukaan menin sitten viimeiset pari päivää. Lopulta sain kuin sainkin ihan kelpo sarjan näytteitä mitattua ja datan laadussakaan ei ole mitään valittamista. Suttuvihkoni vaati lisäksi päivityksen, joten 'Notes of a Genius' vaaleanpunaisilla kansilla oli sopiva valinta tähän mittausjakson päätteeksi.

Vaikka olen ehdottomasti ollut tyytyväinen siihen, ettei täällä lasten tarvitse pakkautua toppahaalareihin tai itseni paksuun villapaitaan talvella ulos lähtiessä, ei Hollannissa suinkaan aina lämmin ole. Vettä sataa lähes päivittäin ja sitä tulee kerralla suhteellisen paljon. Yleensä kyllä pääasiassa kyse 10-15 minuutin kuurosateesta. Eniten kuitenkin ärsyttää se, että sateen kaverina tuulee paljon. Ja tämä tuuli varmistaa, että kylmyys tuntuu aivan luissa saakka ja olet yltäpäältä märkä. Mikäpäs sen mukavampaa, kun on aivan märissä vaatteissa hieman koleassa toimistossa työskentely.  

12. viikonkonloppu: Sinterklaas

Sunnuntaina saimme nauttia koleassa säässä roppakaupalla alankomaista kulttuuriperinnettä, kun ohjelmassa oli loppusyksyn kohokohta Sinterklaas intocht Utrecht eli Sinterklaasin saapuminen Utrechtiin. Hollantilaiset ja belgialaiset, jotka molemmat juhlivat Sinterklaasia, ovat tarkkoja, ettei tätä valkopartaista ja punanuttuista vanhaa herraa vahingossa sekoiteta reilua kuukautta myöhemmin saapuvaan kollegaansa joulupukkiin.

Sinterklaasin juuret juontavat 300-luvulla nykyisen Turkin alueella Myran kaupungissa vaikuttaneeseen piispaan Pyhään Nikolaukseen. Apurinaan piispankaapun verhoutuneella Sinterklaasilla on tummalla maalilla naamansa värjännyt Zwarte Piet eli Musta Pekka. Hän on nykyisin hyvin monikulttuurisessa Hollannissa jo vähän ristiriitaiseksi koettu hahmo.

Joka vuosi marraskuun puolivälissä Sinterklaas purjehtii höyrylaivalla kotoaan Espanjasta Alankomaihin ja jatkaa rantauduttuaan matkaa vaalenharmaalla ratsullaan Amerigolla. Pelkästään Utrechtissa häntä on vastaanottamassa kymmeniä tuhansia ihmisiä ja sama toistuu kaikissa isommissa veden äärellä sijaitsevissa kaupungeissa. Tästä eteenpän parin viikon ajan hollantilaislapset voivat jättää yöksi kenkiinsä porkkanoita tai omenoita Amerigo-ratsulle ja ehkä pienen viiniannoksen itse Sinterklaasille. Jos hyvin käy, yön aikana nuo muistamiset ovat vaihtuvat pieniin lahjoihin tai makeisiin herkkuihin. Suurin lahjasaalis on luvassa 5. joulukuuta juuri ennen kuin Sinterklaas palaa laivallaan takaisin Espanjaan. Silloin kodin oven taakse saattaa ilmestyä kokonainen säkillinen paketteja.

12. viikko: LaserLab ja Sint Maarten päivä

Vrije Universiteit (VU) on toinen Amsterdamin kahdesta yliopistosta. Amsterdamin toinen yliopisto, Universiteit van Amsterdam (UVA) taas on aivan kaupungin keskustassa. VU on iso yliopisto ja sijaitsee noin seitsemän kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Yliopiston kampus on viihtyisä, joskin ulkoisesti se muistuttaa DDR -tyylistä betonikompleksia. Yliopiston ilmapiiri on kansainvälinen ja erittäin ystävällinen. Tutkijat ovat helposti lähestyttäviä, ja he vaikuttivat aiheensa tuntevilta ja motivoituneilta. Itse pääsin tällä viikolla työskentelemään LaserLab Amsterdam Monster labrassa. Olen oppinut paljon uutta, vaikka mittaukset ei ainakaan vielä onnistuneet. Ensi viikolla uudella energialla ja koitan saada tämän uuden hirviölabran haltuuni.

Mutta palataan Sint Maarten päivään, jota tänään 11.11. juhlittiin Utrechtin kaduilla. Hollantilaisille lapsille Sint Maarten päivä on nimenomaan se päivä, jolloin saa luvalla kiertää ovelta ovelle karkkia kerjäämässä. Hollantilaiset tuntuvat rakastavat karkkia ja sen antamista. Me Suomessa emme tätä Pyhän Martinin päivää taikka Halloweeniä näin syksyllä juhli, johtuen ehkä siitä että meillä vietetään keväällä vastaavaa palmusunnuntain virpomispäivää. Ihanaa kuitenkin huomata, että hollantilaiset lapset ja aikuiset panostavat näihin lauluihin ja lyhtyihin näin pimenevinä syksyiltoina. Aiemmin tosin Pyhän Martinin päivänä vain köyhät ihmiset vierailivat toisten kotien ovilla saadakseen ruokaa talveksi. Hollantilaiset haluavat kuitenkin pitää kiinni perinteistään näin syksyisin, sillä meidänkin ovella kävi noin 40 lasta pikkulyhtyineen laulamassa hollannin kielisiä lauluja. Tietysti minä tarjosin suomalaisia karkkeja palkaksi näille pikku laulajille. Parhain esitys taisi olla tämä kolmen pienen pojan Rap-versio tästä laulusta, joka menee jota kuinkin näin:

Sint Maarten, Sint Maarten

De Koeien hebben staarten

De Meisjes hebben rokjes aan

Daar Komt Sinte Maarten aan. 

 

11. viikonloppu: Sint Maarten paraati

Pyhän Martinin päivää vietetään pienessä osaa Belgiaa sekä Hollantia. Saksassa Pyhän Martinin päivää juhlitaan lähes jokaisessa kylässä. Martinin päivä on vuosisatoja vanha eurooppalainen kristillinen juhla. Suomessa juhla on jäänyt vuosien varrella unohduksiin, mutta perinteisesti suomalaisten kansallisessa kulttuurissa se on yhdistynyt kekrin viettoon. Pyhä Martti oli erittäin tärkeä pyhimys keskiajan Euroopassa. Martin tapasi Amiensin kaupungin edustalla kovaonnisen kerjäläisen. Hänellä ei ollut rahaa tai ruokaa, joten Martin halkaisi miekallaan viittansa kahtia ja antoi toisen puoliskon palelevan kerjäläisen lämmikkeeksi. Seuraavan yönä Pyhä Martin näki näyn, joka paljasti kerjäläisen olleen Jeesus. Tämän jälkeen hän otti kasteen, erosi armeijasta ja alkoi lähetystyöntekijänä evankelioida. Pyhän Martin sanotaan tuovan talven ja roudan, joten juhlapäivä liittyy vahvasti joulukauden avajaisiin Hollannissa.

Utrechtissa Pyhän Martinin päivää juhlitaan paraatilla. Sen edessä kulkee paperista tehty Pyhä Martin, joka ratsastaa hevosen selässä punaisessa viitassaan. Perässä kävelevät lapset vanhempineen paperilyhtyjen kanssa sekä laulavat. Itse jättäytyimme pois paraatista ja keskityimme sen ihailemiseen muutaman ystäväperheen kesken. Paraatissa oli monia lapsiperheitä ja muutama koulukaverikin löytyi kävelemästä. Paraatin jälkeen kävimme vielä pizzalla Utrechtin keskustassa ystävien kesken, La Fontana -pizzeriassa. Ruoka ja seura oli erinomaista.

11. viikko: DigiD ja kielimuuri

Hollannilla on selkeä pyrkimys olla tietoyhteiskunta. Kuvioon kuuluu, että suuri osa palveluista on rakennettu vain netin kautta hoituviksi. Periaatteessa pyrkimys on kannatettava - tehdään ihmisten elämästä helpompaa ja vähennetään virastoissa jonottamisen tarvetta. Silti tässä parin viime kuukauden aikana on tullut useamman toivottua, että olisipa jossain tiski, jonne mennä ilman ajanvarausta ja odottaa kun tiskin toisella puolella istuva ihminen hoitaa asian kerralla kuntoon.

     

Hieman selvitystä näiden järjestelmien vaikeudesta Hollannissa. Jotta mihinkään sähköiseen palveluun pääsee käsiksi tarvitsee ensin BSN-numeron. Kyseessä on Suomen sosiaaliturvatunnusta vastaava tunniste, jota kysytään tarvitaan kaikkialle oli kyse sitten pankkitilin avaamisesta tai verotusasioiden hoitamisesta. BSN-numero on viimein saatu ja kaikki perheenjäsenet on rekisteröity yhdeksi perheeksi Suomen maistraatista haettujen väestörekisteriotteiden ja apostille -todistusten avulla. On aika aika siirtyä eteenpäin kohti uusia järjestelmiä. Tilaamme mieheni kanssa innoissaan DigiD -tunnukset, jonka jälkeen päästään hakemaan verohelpotuksia esimerkiksi näistä iltapäivähoidon maksuista.

Mikä on tämä DigiD? Se on identiteetin hallinta-alusta, jota Alankomaissa käyttävät esimerkiksi vero- ja kouluhallinto. Tämä järjestelmä on tietysti sidottu näihin BSN -numeroihin, kuinka mukavaa. Nykyisin siihen liittyminen on suotavaa ja sähköisiä verolomakkeita jätettäessä jopa pakollista.

Noh, eihän tämä asia nyt ihan niin mene, että täytä verkkolomake ja odota aktivointikirjettä maksimissaan viisi päivää - Voilà, olet järjestelmässä. Olen innoissani hakenut DigiD -tunnuksen jo viime kuussa ja olen reippaasti aktivoinut sen valmiiksi. Maanantaina minun tuli antaa sähköinen valtakirja miehelleni käyttäen tätä DigiD:tä. Jippii, viimein pääsemme hakemaan verohelpotuksia lasten päivähoitokuluista. Yritän kirjautua järjestelmään, mutta ei. En pääse enää kirjautumaan sisään, vaikka olen kirjoittanut tunnuksen sekä salasanan muistiin. Saan silmilleni viestin, joka kertoo sujuvasti hollannin kielellä, että käyttäjätunnus ja salasana ei vastaa toisiaan ja voin yrittää uudelleen 15 minuutin kuluttua. Yritän ja uudelleen sama viesti. Soitan palvelunumeroon, jossa minua palvellaan hollannin kielellä. Ymmärrän huonosti, mutta sen verran ymmärrä, että minun on parempi laittaa kysymys sähköpostitse. Teen sen ja ohjeena on, että hae uusi tunnus, sillä vanha tunnus on jostain syystä lukkiutunut, vaikka näin ei periaatteessa pitäisi käydä. Onneksi olen jo tehnyt tämän aikaisemmin ja perjantaina saan viimein aktivoitua uuden tunnuksen. Pääsemme  viimein hakemaan verohelpotuksia, joiden myöntäminen selviää aikaisintaan noin viiden viikon kuluttua.

En tiedä, miltä suomalainen yhteiskunta järjestelmineen näyttäytyy ulkomaalaisen silmissä. Mutta ainakin minun silmissä tämä hollantilaisen järjestelmän sisään sukeltaminen vaikuttaa erittäin vaikealta kaaviokuvalta, jonka piirtämiseen menee paljon aikaa. 

10. viikonloppu: Slot Zuylen ja Bistro Belle

Olimme jälleen pyörien päällä. Kohteenamme oli jälleen yksi lähiseuden linnoista:  Slot Zuylen. Linna sijaitsee kuvankauniissa Oud-Zuilenin pikkukylässä Utrechtin pohjoispuolella reilun kuuden kilometrin pyörämatkan kaupungin keskustasta. Pyöräreitti Oud-Zuileniin kulkee mutkittelevaa Vecht-jokea myötäillen. Tänä viikonloppuna jo valmiiksi kauniin maiseman täydensivät näille leveysasteille viimein saapuneet ruskan värit.

Slot Zuyleniin pääsee sisälle vain opastetulla kierroksella, jollaiselle mekin ensi töiksi ilmoittauduimme. Reilu kuukausi sitten hommatuilla museokorteilla kierros oli meille ilmainen. Opas kierrätti meitä ympäri linnaa lähes puolitoista tuntia vähän turhankin yksityiskohtaisen hollanninkielisen selostuksen ryydittämänä. Linnan Itä-Aasiasta peräisin oleva posliinikokoelma ja kirjastonhuoneen niteet käytiin pieteetillä läpi. Kierroksen loppuun jaksoi lopulta alle puolet matkaan lähteneistä.

Linnan historian kuuluisin asukki on siellä vuonna 1740 syntynyt Belle van Zuylen, joka tunnetaan myös ranskankielisellä nimellään Isabelle de Charrière. Belle oli varhainen feministi ja monilahjakas taiteilija, joka kirjoitti romaaneja, pamfletteja ja näytelmiä sekä sävelsi myös musiikkia.

Linnakierroksen jälkeen, ennen kotimatkaa pistäydyimme tankkaamaan pitkän kaavan mukaan Oud-Zuilenin paikalliseen Bistro Belleen. Paikka osoittautuikin mainioksi löydöksi. Voisin jopa väittää, että kyseessä paras tähän mennessä Hollannissa nauttimamme ravintola-ateria. Ruokien ohella myös viinivalinnat olivat todella osuvia. Hintakaan ei ollut päätä huimaava. Kolmen ruokalajin illallinen juomineen maksoi nelihenkiselle seurueellemme hieman alle sata euroa.

  

10. viikko: Hollannin verotus

Tällä kertaa luvassa pieni päivitys aiheesta nimeltään verotus. Kansainvälistä työtä tekevien keskuudessa verotus on aiheena kuin sää - siitä riittää aina puhuttavaa ja jokaisella löytyy asiasta mielipide sekä runsaasti omakohtaista kokemusta. En väitä olevani kansainvälisen verotuksen asiantuntija. Enkä lupaa ottaa vastuuta, että se mitä tässä kirjoitan, on 100% oikein tai pätee kaikissa tilanteissa. Kirjoitus perustuu vain tämän hetkiseen omaan hämmentävään tilanteeseeni, ja lähinnä kirjoitan vain ansiotulojen verotuksesta.

No niin asiaan...

Veroprosentti. Hollantilaiseen veroprosenttiini vaikuttaa merkittävästi se, kuinka paljon minulla on vuosituloja. Perusveroprosenttitaulukko aiheutti minussa jo aikaisemmin kauhunväristyksiä. Oma veroprosenttini asettuu palkkalaskelmien mukaan sinne 42%:n kohdalle. Veroprosentin laskemisessa otetaan huomioon sekä minulle maksettu palkka että muut työnantajani minulle korvaamat kulut. Nämä muut kulut ovat oman projektini budjetista korvattava osuus Hollannin asunnon vuokrasta, kohonneiden elinkustannusten kattamiseen tarkoitettu 30% päiväraha sekä muuttomatkan lentoliput. Niin, ja prosenttiani nostavat Suomessa alkuvuonna tienaamani palkkatulot. Näiden jälkimmäisten tosin ei tulisi mitenkään vaikuttaa veroprosenttiini. Usein ajatellaan, että Suomessa verotus on korkea ja muualla asiat ovat eri tavoin. Itse voin asia todeta näillä prosenttilukemilla väitteen aivan vääräksi.

Ei kuitenkaan huolta – ei kai asia nyt aivan niin mene, että muutaman tuhannen euron palkastani lähtisi suoraan lähes puolet pois. Veroprosentin laskutavan lisäksi täällä on myös erilainen systeemi verovähennyksille, joita ansiotuloista myönnetään. Näiden vähennysten määrä riippuu paljon sosiaalisesta tilanteesta. Omassa tapauksessa minun tulisi saada jonkinlainen vähennys ainakin työmatkoista Utrechtin ja Amsterdamin välillä sekä lapsieni iltapäivähoidosta. Netistä löytyvän suuntaa antavan veroprosenttilaskurin mukaan oma todellinen veroprosenttini olisi tänä vuonna jossain 6%:n paikkeilla – kuulostaa paljon paremmalta kuin 42%, vai mitä? Parasta tässä systeemissä on, että hollantilainen palkanmaksaja ottaa nämä hyvitykset yleensä huomioon jo palkkaa laskiessa, eikä hyvityksiä siis tarvitse odottaa veronpalautuksia, joiden maksaminen kestää Hollannissa tyypillisesti hyvin kauan.

Kavereita työmatkallani Amsterdamissa

Mutta näin ei valitettavasti toimi suomalainen työnantajani. Työnantajan hallinnossa tehtyjen velvoittavien päätösten perusteella he ovat palkanneet ylikansallisen konsulttijätin hoitamaan ensin palkkalaskelmani ja tilittämään veroni hollannin verottajalle. Tämän huvin maksaa kuitenkin maksaa työnantajani. Ne lukijat, joilla on ollut onni näiden konsultti- ja taloushallintojättiläisten kanssa asioida, voivat mielessään arvuutella, kuinka paljon yritys näistä palveluksistaan työnantajaani veloittaa. Itseni kannalta kuitenkin helppoa, eikö totta? Todellisuudessa tilanteeni on kuitenkin kuin ulkoapäin hyvältä näyttävä kiinalainen täytekakku - sisäpuoli ei ole tarkoitettu syötäväksi.

Palkkalaskelma. Ylikansallisen konsulttijätti on kirjoittanut palkkalaskelmani niin, että siinä on lukuisia omituisuuksia, joita en kaikkia tässä lähde luettelemaan. Yksi mielenkiintoinen esimerkki kuitenkin on, että elokuussa en maksa päivärahoistani veroja, kun taas lokakuussa maksan. Lisäksi päivärahoista maksettu vero on mennyt joissain vuokran korvaamisesta maksetun veron kanssa ristiin. Niin ja mikä parasta, Suomessa verovapaat päivärahat ja osittainen vuokran korvaus on tulkittu lokakuun palkkalaskelmassani ensin nettotuloiksi, jotka on sen jälkeen kerrottu jonkinlaisiksi virtuaalisiksi bruttotuloiksi. Lopputuloksena on, että palkkalaskelman mukaan bruttotuloni ovat nyt Suomen kuukausitulojani 42% korkeammat. Kuulostaapa hienolta! Palkanmaksupäivänä tunne on kuitenkin täysin päinvastainen. Tililleni lopulta saapuva summa onkin pienempi kuin Suomessa maksettu nettopalkkani, johon ei sisältänyt mitään vuokran korvauksia tai osittaisia päivärahoja. Tämä kuukausittain tililleni saapuva summa on kuitenkin se, josta minun pitää käytännössä maksaa vuokra ja muu eläminen täällä Hollannissa. Tätä yhtälöä – Hollannin verotuksessa huomioidut bruttotuloni ovat lähes puolet muuttoa edeltäviä Suomen bruttotuloja korkeammat, mutta tililleni kuukausittain saapuva summa on Suomen nettotulojani pienempi – on tällaisen tavallisen maallikon todella vaikea käsittää. Niin ja muuttomatkan lentoliput... yhtiö ei nähtävästi ole tietoinen siitä, että muuttokulut ovat verovapaata tuloa myös Hollannissa. Luulisi heidän tietävän, koska näin he jopa omassa verotusoppaassaan julistavat.  

Verolomake M ja mahdolliset veronpalautukset. Veron palautukset Hollannissa haetaan aina kyseistä verovuotta seuraavan huhtikuun ja kesäkuun välillä. Lomakkeen täyttäminen on kuulemma työlästä, koska se on 80 sivuinen ja hollanninkielinen. Tämän lomakkeen tarkastaminen kestää täällä pahimmassa tapauksessa useita vuosia, vaikka verottaja optimistisesti lupaakin sen kestävän vain 3 kuukautta. M lomake on ainoa verolomake Hollannissa, joka on vielä pakko täyttää paperisena. Itselleni tulee olemaan todella hankalaa täyttää tämä lomake näiden konsulttifirman tekemien omituisten ja epäselvien palkkalaskelmien jälkeen. Mitään takuita näistä veronpalautuksista ei ole. Vaikka ne lopulta saisinkin, maksupäivä saattaa olla vasta vuosien päästä. Joka tapauksessa joudun palkkaamaan omilla rahoillani paikallisen verokonsultin selvittämään sotkun, jonka työnantajani palkkaama ylikansallinen konsulttijätti on nyt minulle järjestänyt.

Kuka on tässä sopassa voittaa ja kuka häviää? Perheeni kannalta tulos on ainakin lyhyellä tähtäimellä raskaan miinusmerkkinen. Pahimmassa tapauksessa joudun käyttämään kaikki henkilökohtaiset säästöni, jotta saan katettua Hollannin elinkustannukseni ja suoritettua tämän ulkomaankomennukseni kunnialla loppuun. Auton jo myimme pois, toivottavasti emme joudu muuta omaisuuttamme rahaksi muuttamaan. Olen melko varma, että tilanteessa on ainakin yksi voittaja: ylikansallisen konsulttijätti, joka ei oletettavasti tarjoa ”palveluksiaan” aivan ilmaiseksi. En ole tilanteessani yksin, sillä työnantajani lähettää maailmalle vuosittain useita tutkijoita ja ilmeisesti verotusasioiden hoito on systemaattisesti ulkoistettu joko tälle tai jollekin toiselle ylikansalliselle konsulttijätille. Toivottavasti muilla käy asian suhteen parempi onni – osalla luultavasti ei. Itselläni olo on kuin Don Quijotella. Mieluummin kuitenkin vain ihailen Hollannin tuulimyllyjä sen sijaan, että taistelen niitä vastaan.

"Upea tuulimylly", sanon minä.

9. viikko ja viikonloppu: syyslomaviikko perheen ja serkusten kesken

Syyslomaviikko on pitänyt kiireisenä, enkä ole kerennyt kirjoittaa. Serkukset molemmilta puolilta kävivät kylässä ja käytiin tutustumassa uusiin nähtävyyksiin sekä moniin paikkoihin Utrechtin ympäristössä ja vähän kauempanakin. Saatiin lisäksi kirjoja, kaurahiutaleita ja karkkia kotimaasta, kiitos! Näillä varastoilla luulisi nyt pärjäävän jonkin aikaa.

Serkuksille olimme järjestäneet ohjelmaa koko viikoksi. Maanantaina oli The Wall -ostoskeskus vierailu ja käytiin lisäksi vesidiscossa. Tiistaina oli vuorossa Amsterdam ja Van Gogh -museo. Keskiviikkona syötiin lähes kaikkien serkkujen kesken yhteislounas lähiravintolassa ja ihasteltiin Utrechtin kaupunkia. Torstaina nautittiin Lego World -messuista ja kiivettiin Dom -kirkontorniin. Perjantaina tehtiin 30 kilometrin pyöräretki lähiympäristöön ja bongattiin muutama linna samalla. Lauantaina tehtiin vielä viimeiset ostokset ja lopulta vietettiin rauhallista iltaa oman perheen kesken. Sunnuntaina itse suuntaisin aamusta Amsterdamiin palaveriin suomalaisen kollegani kanssa ja muu perhe kävi katsastamassa vielä veturimuseon Utrectissa. Aktiiviloma polkupyörillä takana ja nyt flunssassa sohvan pohjalla. Onneksi jää huominen aikaa toipua ennen tulevaa kouluviikkoa.

Kuolemansa jälkeen yhdeksi Euroopan arvostetuimmista taidemaalareista noussut Van Gogh on saanut Amsterdamiin oman museon. Museon neljä kerrosta seuraavat Van Goghin elämänvaiheita ja antavat katsauksen taitelijan monipuoliseen tuotantoon. Museon kokoelma käsittää yli 200 maalausta sekä 550 piirrosta ja luonnosta esitellen Van Goghia hänen eri elämänsä vaiheissa. Nämä yhdistettynä satoihin kirjeisiin Van Goghilta hänen veljelleen Theolle sekä valikoituja teoksia hänen ystäviltään muodostavat ytimen museon kokoelmista. Museossa serkukset saivat suorittaa taidebongausta monipuolisen tehtävämonisteen avulla. Tutustuimme koko joukolla monisteen avulla muutamiin hänen teoksiin. Ihmettelimme museossa hänen ensimmäisen mestariteoksensa Perunansyöjät (1885). Näimme yhden hänen seitsemästä auringonkukka teoksistaan Viisitoista auringonkukkaa maljakossa (1989). Lopuksi valitsimme yhdessä  serkusten suosikkiteoksen Kukkiva mantelipuu (1890), tosin hajaääniä tuli muutamille muillekin teoksille. Museovierailu oli virkistävää vaihtelua normaaliin taidenäyttelyyn, sillä tällä kertaa tuli itsekin katsottua muutama teos hieman tarkemmin ja näin tuli vältettyä taideähkyn muodostuminen. 

Olin jo muutaman viikon ihmetellyt asemalla näkyvää isoa Lego World -mainosta. Tänne Lego-messuille päädyimme mekin lomaviikollamme lasten toiveita kunnioittaen. Messuilla oli neljä isoa messuhallia eri lego-teemoja esillä. Löytyi Friends legot, Star Wars legot, Chima legot, Dublo legot, Elves legot, jne. Näihin messuihin tarvittiin 23 rekallista eli noin 14 tonnia legoja sekä muuta legorekvisiittaa. Messut oli avoinna syyslomaviikolla 18.10. - 24.10. Utrechtin Jaarbeurs -messukeskuksessa kello 10 - 17. Koimme ihan mukavia hetkiä muutaman muunkin hollantilaisen seurassa. Saimme nauttia pikku lego-sateesta, 300 lego-pienoismallista sekä kasvomaalauksista muiden lapsiperheiden kanssa. Messut oli hyvin tyylikkäästi toteutettu ja ihmisiä tuntui olevan liikkeellä enemmän kuin Legolandiassa kesällä. Kävijäennusteen mukaan tapahtumaan odotettiin 92 000 kävijää viikon aikana. Tapahtuma oli isoin messutapahtuma, jossa itse olen käynyt. Ainakin meidän Friends legoista nauttivat tytöt viihtyivät siellä hyvin, vaikka odotusajat glittertatuoinetihin sekä kasvomaalauksiin venyi yli puoleen tuntiin. 

Messujen jälkeen suuntasimme Dom kirkontornille, jonne meidän oli tarkoitus kiivetä oppaan johdolla. Edessä oli yli 450 porrasta noin 100 metrin korkeuteen. Tarkoitus oli tutustua Hollannin isoimpaan kirkon torniin ja Utrechtin merkittävimpään nähtävyyteen perinpohjaisesti. Saimmekin erittäin informatiivisen esittelyn ja opimme, että Utrechtin katedraali on jakautunut 1600-luvulla kahteen osaan - torniin ja kirkkoon - suuren myrskyn aikana. Maisemat tornin huipulla oli huikeat, sieltä näkyi jopa Amsterdamiin saakka. Tornissa on myös muutama kirkon kello, jotka soivat aina 15 minuutin välein. Kelloja löytyi kahdesta tasosta. Yhdentoista aikaan tornista kuuluu melodian soitantaa näistä ylemmän tason kelloista. Melodia on usein pop musiikkia.

Kuvia 30km:n pyörämatkalta.

8. viikonloppu: serkukset ja De Efteling

Voi sitä riemua, kun serkut saapuivat kylään. Kyllä heitä olikin odotettu. Perjantai menikin viimeisimpiä Suomen kuulumisia vaihtaessa sekä kouluun tutustuessa.

Lauantaiaamuna pakattiin lapset seitsemän paikkaiseen Volkswagen Transporteriin eli tuttavallisemmin Kleinariin, jonka mieheni onnistui lopulta meille vuokraamaan kulkuneuvoksi. Ajatuksena oli suunnata tyylikkäästi matkaten yhteen Euroopan ihaninpaan teema- ja huvipuistoon - De Eftelingiin. Puisto on Benelux-maiden suosituin  matkailukohde ja siellä on käynyt jo yli 100 miljoonaa ihmistä. Tämä 650 aarin suuruinen puisto vuodelta 1952 sijaitsee etelä-Hollannissa aika lähellä Belgian rajaa Kaastheuvelissa ja sinne on hyvät opasteet. Puisto oli todella tyylikkäästi toteutettu ja ihanan vihertävä.  De Efteling jäi mieleen ihanana huvipuistona, joka ei perustunut pelkästään hurjiin vuoristoratoihin ja karuselleihin.

Puisto on jaettu neljään valtakuntaan: Reizenrijk (matka), Marerijk (Satu), Ruigrijk (karkea) ja  Anderrijk (muut). Reizenrijkissä löytyi sisävuoristorata sekä runsaasti ruokapaikkoja. Marerijkissä ihana Droomvluht, Villa Volta, karusellejä sekä aivan ihana satupuisto. Ruigrijkissä on hurjimmat vuoristoradat ja muut järeämmät jutut. Anderrijkistä löytyy teatteri sekä iso vesialue. Puistossa on hyvin paljon istutuksia, joita lukuisat puutarhurit hoitavat. Nykyisin puisto on auki läpi vuoden, talvella joihinkin laitteisiin ei pääse. Puistoon tullessaan saa esitteen, jossa on kuvan kartta sekä kuvaukset laitteista suosituksineen. Osa sopii koko perheelle, osa ihan pienille kävijöille, osaan on pituusrajoitus ja osa on rajumpia laitteita hieman vanhemmille lapsille sekä lapsenmielisille aikuisille. Aluetta kiertää juna, jolla on asema ainakin Ruigrijkissä sekä Marerijkissä. Vaikka oma vierailumme Eftelingiin ajoittui myöhäiseen syksyyn, pääsimme päivän päätteeksi ihastelemaan upeaa vesisuihkuesitystä. Tämä huvipuisto oli erityisen lapsiystävällinen kohde ja varmasti vierailun arvoinen kohde Hollannissa. 

Sunnuntaina käytiin kävelyllä vanhassa kaupungissa, syötiin jäätelöt, ihasteltiin kirkkoja sekä tuhlattiin lasten taskurahoja. Illalla unohduttiin lajittelemaan Hama-helmiä, joten blogitekstin kirjoitus jäi tälle päivälle.

8. viikko: kirjallisuusviikko, pankki ja polkupyörä

Kuten aikasemmin jo mainitsin, voi ulkomaisen kortin kanssa toiminta Hollannissa osoittautua yllättävänkin hankalaksi. Tästä syystä hiemankin pidempään maassa oleilua suunnitteleva melko varmasti joutuu tekemisiin pankkien kanssa. Pankkitilin avaaminen sinänsä on helppoa, mutta ainakin meidän Abn Amro-pankki vaati BSN-numeron. Joten pääsimme avaamaan yhteisen tilin konttorissa vasta kahden kuukauden täällä olon jälkeen. Tietty olimme ensi varanneet ajan ABN Amro konttoriin keskiviikko aamuksi. Nyt noin viikkoa myöhemmin saamme kotiin postitettuna kortit, kortin lukijan ja niihin tunnukset. ABN Amro-pankki tarjoaa hyviä palveluita ulkomaalaisille ja sitä voin vain suositella. Tämä pankki tuntui nettikeskusteluissa keräävän paljon kehuja siitä, että kaikki palvelu toimii moitteettomasti englanniksi. Itse voin yhtyä näihin kehuihin. Peruspankkipaketin hinta on 16 € / vuodessa. Itseäni lämmitti erityisesti, että tällä rahamäärällä saimme molemmat pöytiin tarjoiltuna teekupposet sekä aivan ensiluokkaista asiakaspalvelua tiliä avatessa. Tiskin takana olevaa mieshenkilöä kiinnosti jopa lukemisharrastukseni.

Kirjastoissa ja kouluissa on tällä viikolla vietetty kirjallisuusviikkoa. Meidänkin tyttärien koulussa on ollut koko viikon kirjallisuuteen liittyvää toimintaa. Opettajat ovat lukeneet normaalia enemmän tunneilla sekä oman suosikkikirjan henkilöksi sai pukeutua keskiviikkona. Ihastuttavin toiminta on kuitenkin se, että vanhemmat käyvät lukemassa koulussa Roald Dahlin kirjoja omalla äidinkielellään välitunneilla koulun kirjastossa. Näihin lukuhetkiä on jokaisella koulun oppilaalla mahdollisuus osallistua. Tyttäreni ovat käyneet kuuntelemassa saksaa, englantia sekä hindiä. Perjantaina on vuorossa italia ja suomi. Mieheni kävi lukemassa 15 minuuttia Iso kiltti jätti -kirjaa. Tämä on parasta vuorovaikutusta vanhempien sekä koulun välillä. 

Ensi viikolla vietämme mekin syyslomaan ja meille tuli lasten serkkuja kylään. Torstai-ilta menikin banderolleja tehdessä sekä kotia siivotessa. Jotain pientä ohjelmaakin on ensi viikolle mietitty.

7. viikonloppu: uintia, pyöräilyä ja Breukelen

Pyöräilyä, pyöräilyä ja vielä pyöräilyä... Perjantaina ajoimme kaupungin toiselle laidalle vanhemman tyttäremme uintiharjoituksiin. Kyllä kannatti, vaikka raskas arkiviikko takana, hän jaksoi iloita uimisesta. Ei edes haitannut pitkä pyöräilymatka, kun lupasin että pysähdytään matkalla kahvilaan.

Lauantaina oli edessä syyskenkien etsimistä ja vaatevaraston täydentämistä. Suuntasimme tyttöporukalla Utrechtin vanhaan kaupunkiin ja yritimme etsiä sopivia kenkiä hieman kylmemmille keleille. Tällä kertaa olisin totisesti kaivannut hypermarketteja, sillä kolme tuntia uudessa ympäristössä ja tuloksena vain toiselle tytölle sopivat jalkineet. Löysimme kyllä ihanat syysmekot ja muutama paidan, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan näitä tosia lasten kenkiä. Onneksi keli ei vielä ole niin kylmä, ettei lekkareilla pärjää. Toisaalta tälläisten jokakelin syyskenkien etsiminen ei ollut aivan yksinkertaista. Kauniita lasten saappaita olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta kuka sellasilla kengillä leikkii koulunpihalla.

Sunnuntaina nuoremmalla tyttärellä oli taas luokkakaverinsa syntymäpäiväjuhlat. Tällä kertaa kävimme syntymäpäivillä viereisessä Breukelen kaupungissa, jonne pyöräilymatkaa tuli 14 kilometriä suuntaansa. Huh! Kaupunkin sijatsee Vechtjoen varrella Utrechtista pohjoiseen. Kaupungista löytyy myös aika komea linna, Kasteel Nijenrode, jonka mailla nykyisin toimii Nyenrode Business yliopisto. Kaupunki oli todella kaunis ja talot kanavan rannalla suuria, sillä tänne rikkaat amsterdamilaiset kauppiaat rakensivat kesähuvilansa 1600-luvulla. Käytiin vanhemman tyttären kanssa uimassa ja harjoittelemassa pääedellä hyppyä paikallisessa uimahallissa. Olikin ihan hyvä valinta, koska uimahallista löytyi useampi allas, liukumäki, sekä muutama poreallas. Kaiken lisäksi hallissa oli suhteellisen väljää. Uimareissulla olisin kuitenkin kaivannut kunnon naistensaunaa ja isompia peseytymistiloja, mutta näyttää että pesutilat on vaatimattomammat mihin olemme tottuneet. Nuorempi tytär sain synttäreillä harjoitella saippuan valmistusta, huulikiillon tekoa sekä perhostatuioinnin käteensä. Hyvin toiminnalliset syntymäpäivät, vaikkakin hieman kaukana kotoamme. Tyttäreni oli kuitenkin tyytyväinen juhliin ja illalla halusi kovasti esitellä isälleen omia pikku pöllösaippuoita. Tuoksuvat kuulema sitruunalta.

7. viikko: Hollannin byrokratiaa ja arviointikeskusteluja

Lisää papereita ja byrokratiaa... Huomasin pari viikkoa sitten saatuani viimein tämän BSN-numeron, että oma statukseni on täällä naimaton, kuten myös mieheni. Tietty asian olisi varmasti huomannut nopeamminkin, jos olisi osannut hollannin kieltä hieman enemmän. Täällähän nämä kaikki viralliset paperit tulee tällä hollannin kielellä. Lisäksi lapsemme eivät ole täällä virallisesti lapsiamme. Tähän täytyi tehdä muutos, jotta saan viimein pankkitilin ja hakea mahdollisesti verohelpotuksia täällä asuessamme. Maanantaiksi mieheni oli varannut minulle uuden ajan kaupungintalolle, jotta pääsen todistamaan perheeni virallisesti omakseni. Reippaasti polkaisin pyörällä itseni liikkeelle klo 11 aikaan tähän varattuun tapaamiseen ja odotin aulassa omaa vuoroani. Viimein aikani koitti ja sain hoidettua itseni ja mieheni naimisiin, mutta lapsemme ovat edelleen ilman vanhempia. Syntymätodistus, apostille, jne. Näitä lomakkeita ei tarvittu edes, kun muuttimme kommunnistiseen valtioon saatikka sitten maailman suurimpaan vakoiluvaltioon. Miten toisesta EU-maasta toiseen, voikin vaatia näin paljon byrokratiaa?

Vastaus liittyy varmasti nykyhistoriastamme, jossa maahanmuuttovastaisuus voimistuu koko EU-alueella. Maahanmuuttovastaisuutta perustellaan yleensä tällä lauseella:  "maahanmuuttajat vievät valtaväestön työpaikat". Ei, en ole viemässä kenenkään työpaikkaa. Olen omasta maasta lähetetty tutkijatohtori ja palkkani maksetaan edelleen kotimaasta. Tulen kuitenkin maksamaan tänne verot, aion syödä paikallisissa ravintoloissa ja ostaa paikallisilta yritäjiltä heidän tuotteitaan. Mutta ei, se ei riitä. Tarvitsen uuden todistuksen, jolla voin lapseni voivat todistaa, että olen heidän äiti ja mieheni heidän isä. Onni onnettomuudessa, mieheni oli Suomessa tällä viikolla ja haki nämä tarvittavat todistukset. Nyt vaan varaamaan uutta aikaa kaupungintalolle ja lapset omiin nimiin, jotta pääsee seuraavaksi tutustumaan paikallisiin veroviranomaisiin.

Jatkan lapsista ja heidän koulustaan... Tällä viikolla minulla oli keskustelut tyttöjen edistymisestä heidän opinnoissaan täällä. Puhuin molempien tyttöjen opettajien kanssa ja sain kuulla, että selvää kehittymistä oppimisessa oli tapahtunut. Molemmat yrittävät kovasti saada kontaktia muihin lapsiin sekä opettajaan ja tuntuvat viihtyvän koulussa jopa erinomaisesti. Nuorempi tyttäreni oli oppinut uuden sanan "compliment". Enää ei pyydetä ruokapöydässä: "Milk?" vaan "Could you mother give me milk, please?". Lisäksi nuorin tyttäremme on onnistunut saaman tässä lyhyessä ajassa itselleen vahvan englantilaisen aksentin intialaiskorostuksella sekä osaa kirjoittaa pieniä lauseita tekstaamalla, laittaen isot kirjaimet, pilkut sekä pisteet kohdilleen. Opettajan mielestä hän on valloittava lapsi, jolla on vahva luonne ja persoona. Vanhempi tyttäremme on luokkansa tähtioppilas matikassa ja saa joka viikko enemmän ja enemmän pisteitä sanakokeista. Hän alkaa pikku hiljaa osallistumaan luokan opetukseen sekä saa omaleimaisella huumorillaan koko luokan nauramaan kesken koulupäivän.

Keskustelun jälkeen jäi miettimään, miksi suomalaisessa koulussa on ainoastaan kouluvuoden alussa vastaavat 15 minuutin keskustelut opettajan kanssa ja vanhempien osallisuus heidän omien lapsien koulutyöhön lähes olematonta. Suomessahan tietoa lapseni koulupäivänkulusta opettajalta saan ainoastaan, jos sitä todella haluan ja uskallan sitä kysyä. Kärjistettynä voisin jopa sanoa, että tiedon lapseni koulupäivästä joudun muodostamaan ainoastaan oman lapseni sekä hänen mielikuvien perusteella. Itse en myöskään muista, että lapseni kehitykseen oppijana olisi paneuduttu samanlaisella pedagogisella otteella kuin täällä. Esimerkiksi, että opettaja olisi auttanut häntä tunteiden hallintaa taikka hänelle olisi etsitty oikea oppimistasoa yhdessä vanhempien kanssa keskustellen.

Täällä tulen käymään samaiset keskustelut opettajien kanssa vielä kolme kertaa tänä lukuvuonna. Tämän lisäksi sovimme opettajien kanssa yhdessä, kuinka voin tukea lapsieni oppimista kotioloissa. Näitä tälläisiä kehitysraportteja on edes turha haaveilla Suomessa, sillä jos lapsesi pärjää ihan hyvin jopa reilusti isommassa luokkakoossa. Kaikki tiivistetään tähän alkulukuvuoden 15 min: "Ongelmia hänellä ei ole oppimisessa ja hän tuntuu saavan jo kavereita". Voisikohan tässä olla selitys, miksi suomalaiset lapset eivät viihdy koulussa? Sillä, jos vanhempia ei koulu kiinnosta, niin miten heidän lapsensa siellä voisivat viihtyä ja kokea koulun merkitykselliseksi. Toisaalta joku voisi kysyä, tarvitseeko koulussa viihtyä ja meidän vanhempien kokea olevansa osallisina lapsiemme koulutyöhön. Itse vanhempana haluan, että kouluviihtyvyys paranee ja olen osallinen omien lapsieni koulutyöhön. Vanhempien osallisuus koulutyössä näkyy myös heidän omassa arjessaan, eilen aamulla sain juoda aamukahvini muiden oppilaiden vanhempien kanssa ja tänään minulla sekä lapsillani olisi mahdollisuus syödä illallista koulun tiloissa ja katsoa yhdessä elokuvaa. Jätämme kuitenkin elokuvan väliin ja suuntaamme kaupungin toiselle puolelle uimahalliin - tietenkin polkupyörillä.

6. viikonloppu: Groningen ja syntymäpäivät

Lauantaina tehtiin päivämatka Groningeniin. Matka olisi tietty taittunut muutamassa tunnissa junalla, mutta koska mieheni oli autonvientimatkalla Suomeen, päätettiin hyötyä vielä viimeisen kerran autostamme täällä. Ajoimme tuonne Groningeniin hieman kiertotietä, ja kävimme katsastamassa 32 kilometriä pitkän Afsluitdijkin padon. Vuonna 1933 valmistunut pato rakennettiin aikoinaan erottamaan Pohjanmereen kuulunut Zuiderzeen lahti järveksi. Lahdelle annettiin myös uusi nimi - IJsselmeer. Padon keskeltä löytyi viehättävä pieni kahvila, jossa nautittiin teet ja mehut sekä ihasteltiin hetki maisemia. Täältä jatkettiin matkaa kohti Friisinmaa -provinssia, josta edelleen ajettiin suorinta reittiä kohti Groningenia.

Groningen oli mukava ja kompakti kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta. Kaupungissa tuntui olevan paljon opiskelijoita. Kaupungin keskusta oli kokonsa puolesta pienehkö ja tunnelmaltaan enemmän saksalainen kuin mikään aikaisemmin vierailemamme kaupunki. Kaupunki on ulkoasultaan myös kaunis ja olisihan sieltä löytynyt paljon nähtävääkin, museoita ja kirkkoja. Tällä kertaan kuitenkin käytiin ihastelemassa vain ruokamarkkinoita ja nauttimassa erinomainen sekä erittäin edullinen illallinen De Betert Tijden -ravintolassa. Loppuilta meni sitten tyttöporukalla junassa kirjoja lueskellen kohti Utrechtia. 

Sunnutaina herättiin aikasin ja lähtettiin reippaasti vesisateesessa pyöräilemään kohti Ballorig -sisäleikkipuistoa ja syntymäpäiviä. Päivä menikin nopeasti, kun tyttärillä oli leikkikavereita ja itse sain hieman hengähtää tässä seuraavan viikon yksinhuoltajan arjessa. Ensi viikon yritetään totuttaa itsemme autottomaan elämään. Hirvittää hieman kuinkahan tässä selvitään ja onnistuuko arjen pyörittäminen pelkillä polkupyörillä ja junilla. En kuitenkaan halunnut lähteä selvittämään auton rekisteröintiä Hollannissa, sillä jos nettikirjoituksia on uskominen, kestää viikko jos toinenkin tässä rekisteröinnissä. Lisäksi meidän perheen hiilijalanjälki pieneni huomattavasti - ainakin hetkellisesti.

6. viikko: koulumaksut

"Hallitus ilmoitti leikkaavansa lapsilisiä", "Jyväskylä nostaa päivähoitomaksuja sekä iltapäiväkerhojen maksuja", jne. Näiden noin muutaman kymmenen euron kuukausimenetyksien aiheuttavien säästötoimien julistetaan romuttavan koko pohjoismaisen hyvinvointimallin ja ajavan lapsiperheet köyhyyteen. Lasten koulutus ei minunkaan mielestäni ole hyvä säästökohde. Silti tuntuu, ettei moni Suomessa ymmärrä, kuinka ruhtinaallisesti ja avokätisesti suomalaisia lapsiperheitä yhä tuetaan julkisista varoista. Suomessa kaikki veronmaksajat osallistuvat julkisen päivähoidon ja ilmaisen koulutuksen maksamiseen. Suomalaiset lapsiperheet pääsevät tukeutumaan muihin veronmaksajiin ihan eri tavalla kuin monessa muussa länsimaassa, kehitysmaista puhumattakaan. Toissa päivän Ylen talousuutinen jakoi ajatukseni, jossa Cambridgen yliopiston taloustieteilijä Chang arveli, että Skandinavian maissa valitetaan hyvinvointivaltiosta vain siksi, että ihmiset eivät ole eläneet maissa, joissa sitä ei ole." Tästä näkökulmasta katsottuna, valitus muutamasta kymmenestä eurosta tuntuu minusta kohtuuttomalta.

Ehkä suomalaisten vanhempien kannattaisi olla hieman nykyistä kiitollisempia. Tarkastellaan vertailun vuoksi tilannettamme Hollannissa. Peruskoulutus on toki Hollannissa ilmaista, mutta hyviä valtion kouluja ei riitä kaikille ja opetuskielenä on Hollanti. Jos tutkijavanhemmat haluavat varmistaa opetuksen laadun ja että lapsi pysyy työssä edellytettävän kansainvälistymisen ajan suomalaisten ikätovereidensa kanssa samalla luokkatasolla, pitää lapsi panna kansainväliseen opinahjoon. (Tässä kohdin pitää muistaa, että lapsillamme on jo englanninkielen taitoa pohjalla, joten oletan heidän sopeutumisen englannin kieliseen ympäristöön tapahtuvan hieman sujuvammin kuin hollannin kieliseen.) Amsterdamissa tämä lysti voi maksaa yksityisessä koulussa jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Itse pääsimme hieman halvemmalla, kun päätimme asua Utrechtissa Amsterdamin sijaan. Kuitenkin tällä viikolla maksettuani molempien tyttärien koulun lukuvuosimaksun noin 10 000 euroa sekä kolmena päivänä viikossa järjestettävän iltapäivähoidon kuukausimaksun yli 1 000 euroa, minun on vaikea yhtyä valitukseen muutaman kympin kuukausimenetyksistä Suomessa.

Kyllä, luit oikein -11 000 euroa tässä kuussa säästötililleni!

Koulutuksen kalleus on ajaa täällä keskiluokkaa ratkaisuihin, joihin Suomessa harva turvautuisi. Moni perhe tukeutuu isovanhempiin, jotta saisi koulumaksut hoidettua ja tarjottua lapselleen laadultaan parasta opetusta. Yhteistä kouluruokailua ei ole vaan joka aamu vanhemmat pakkaavat lapsille lounaan sekä pienen välipalan reppuun. Iltapäivähoitoon ei ole varaa, vaan tehdään osa-aikaista työtä, jotta ehditään ajoissa lapsia koululle vastaan. Useimmilla työssä käyvillä suomalaisvanhemmilla ei vastaavia huolia ole. Lapsille löytyy yhä vahvasti subventoitua iltapäivätoimintaa, ilmaista kouluruokaa ja laadukasta peruskoulua, riippumatta asuinpaikasta. Vanhempien ei tarvitse kieltäytyä kokopäivätyöstä siksi, että lasten hoitojärjestelyt tulisivat liian kalliiksi. Maksut jäävät pieniksi tai niitä ei ole. Suomalaiseen yhteiskuntaan on kuulunut se, että kaikki veronmaksajat hoitavat ja kouluttavat kaikkien lapset. Siitä kannattaa olla ylpeä ja kiitollinen. Lapsiperheille myönteinen malli ei saa olla itsestäänselvyys.

Nuoremman tyttäreni leipomat keksit "nero-tunnilla" perjantaina.

Tällä viikolla Helsingin sanomissa oli juttu, jossa Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch julisti: "Vanhemmuuden nähdään sulkevan hirveän määrän asioita elämästä, että sitä sitten lykätään". Omalla kohdalla en voi allekirjoittaa lausetta, sillä en ole noin toiminut. Olen hankkinut lapset suhteellisen nuorena. Lisäksi olen hallituksen ja muiden rahoittajien toiveiden mukaisesti kansainvälistynyt tutkijana. Kuitenkin maksettuani nämä tämän kuun henkilökohtaiset kansainvälistymiskulut tällä viikolla (lasten koulumaksut sekä iltapäivähoidon) omista säästöistä alan ymmärtämään oman elämäni absurdiuden muiden silmissä. Kannattaako lapsiperheen ylipäätään kansainvälistyä vai olisiko sittenkin parempi vain pysyä kotikaupungin tutuissa ympyröissä? Omani ja perheeni mielestäni kannattaa.

5. viikonloppu: Iloinen Amsterdam ja tiedemuseo

Lauantaina nukuttiin pitkään ja lähdettiin vasta iltapäivällä junalla kohti Amsterdamia. Kyselimme aamiaispöydässä tyttäriltämme, kumpaa he haluasivat mennä enemmin tiedemuseoon vaiko taidenäyttelyyn. Molempien vastaus oli seuraava: "Voimme mennä joku toinen päivä katsomaan kuuluisan Van Goghin piirrustuksia, mutta nyt halutaan tehdä tieteellisiä kokeita." Suuntasimme siten iltapäivästä aivan keskusaseman vieressä sijaitsevaan Hollannin suurimpaan futuristisen tieteen keskukseen - NEMO:oon. Saimme  hämmästellä tieteen ihmeitä ja päinvastoin kuin useimmissa muissa museoissa, täällä saatiin koskea esineisiin. Muutamia tiedemuseoita kiertäneenä, voin sanoa tämän museon olevan hyvää keskitasoa tiedemuseoksi. Ei yhtä vaikuttava kuin The Science Museum of Minnesota, mutta ei myöskään niin pieni kuin Heureka.

Tarjolla oli jos suurimmaksi osaksi fysiikan ilmiöihin perustuvia vekottimia sekä vempuloita. Tosin ohjeet oli suurimmaksi osaksi hollannin kielellä ja vain pienellä vieressä englanniksi. Itseäni jäi eniten harmittamaan se, että monissa vekottimissa puuttui täysin tieteellinen selvitys ilmiöstä. Ja kun lauantaista oli kyse, niin lapsiperheitä oli liikenteessä erittäin paljon. Paikka oli mielestäni erinomainen 6-15 vuotiaalle lapselle,  ja viihtyimmekin siellä muutaman tunnin. "Tiesitkö äiti, että olen katsonut meille ruokapaikan valmiiksi tästä kaupunkioppaasta. Sieltä on Hollannin parhaat ranskalaiset ja yli 20 erilaista kastiketta niille", ilmoitti tyttäreni tiedemuseosta poistuessamme. Lähdimme siten kävelemään kohti Vlaams Friteshuis Vleminckx -ruokapaikkaa ja opimme matkalla, että Amsterdamissa on yhteensä 165 kanavaa sekä melkein miljoona polkupyörää.

Valitsimme kävelyreittimme hieman huonosti, sillä päädyimme poikki kadulle, jossa joka kulmassa oli Coffee shop eli kahvilaa, jossa myydään virvokkeiden ja kahvin lisäksi erilaisia kannabistuotteita yksityiseen käyttöön. Kadulla kävellessämme nämä huonokuntoiset heroinistit sekä pilvipöllyissä olevat ihmiset pistävät miettimään vapaan huumepolitiikan hyviä ja huonoja puolia, suvaitsevaisuuden ja välinpitämättömyyden hiuksenhienoa eroa. Amsterdamin suvaitsevaiseen ilmapiiriin kuuluu olennaisena osana vapaa huumepolitiikka. Tähän suvaitsevaisuuden hyviin puoliin kuuluu se, että nähtävästi Amsterdamissa jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä siihen sen enempää puututa. Kuitenkin elämä Amsterdamissa tuntui tällä lyhyellä kävelymatkallamme poikkeavan monella tapaa turvallisen koti-Suomen ympyröistämme. Tahtomattani jouduin tänään selittämään lapsilleni, mikä tämä imelä tuoksu on, miksi tuo vastaan tulija näyttää sairaalta, miksi kaikki polttaa jotain tupakkaa ja mitä se kannabis oikein on. Olin omassa pikkukuplassani ajatellut, että tämän keskustelun käyn lapsieni kanssa vasta, kun he ovat hieman lähempänä teini-ikää. Toisaalta jäin miettimään lasten ja nuorten erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia ja kuinka ne muuttuvat iän lisäännyttyä. Teini-iässä voi olla, minkään viestin perille menoa todella vaikeaa ja avoin keskutelu vain tyttärieni  ja minun välillä vain haaveunta. Joten ehkäpä oli ihan hyvä, että kävimme avointa keskustelua jo nyt ja lapseni näkivät miten huumeet vaikuttaa ihmiseen. Toisaalta nyt jälkeenpäin ymmärrän hyvin, miksi keskustassa ei paljonkaan lapsiperheitä liikkunut näillä seuduin, vaikka ihan hyvin olisi voinut, sillä muutama kuuluisa museon bongasin näiltä kaduilta.

Lopulta kuitenkin pääsimme ranskalaisravintolalle ja nautimme erinomaiset kolmeen kertaan upporasvassa paistetut perunatikut, majoneesin kera tietysti. Joten kyllä  kannatti kävellä kaupungin toiselle laidalle näiden ranskalaisten vuoksi, sillä edes Belgiassa sunnuntaina ei saatu nauttia niin hyvistä ranskalaisista. Kohvehtit onkin sitten asia erikseen...