37. viikonloppu: Brugge ja Hollannin rannat

Paluumatkalla Oostendesta pysähdyttiin ensin Bruggeen lounalle sekä ostoksille. Brugge on kaupunki Länsi-Flanderin maakunnassa, Belgiassa. Kaupunki sijaitsee noin 30 kilometrin päässsä Oostendesta, joten matka-aika ei ollut pitkä. Brugge on Belgian merkittävimpiä matkailunähtävyyksiä, sillä sen keskusta on lähes kokonaisuudessaan säilytetty keskiaikaisessa asussaan. Kaupungissa on useita kanavia. Aivan keskusta-alue kuuluu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Kaupungissa oli todella paljon muitakin turisteja, joten ravintola löytäminen kahdeksalle henkilölle ulkoterassilla osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Jouduimme tyytymään sisätiloihin. Ruoka oli kuitenkin herkullista ja palvelu... noh. Lounaan jälkeen käytiin sisareni kanssa suklaa (ja muilla) ostoksilla. 

Viime syksynä kirjoitin Hollannin rannoista jo jotain... Nyt ajeltuani koko Hollannin etelärannikon läpi, en voi olla kirjoittamatta hieman lisää. Vertailtuani  helatorstain nähtyjä Belgian rantoja sekä pari viikkoa sitten nähtyjä Barcelonan rantoja näihin Hollannin rantoihin, voin sanoa, että Hollanti voittaa tämän kisan mennen tullen. Rantaviivaa on paljon, rannat on erittäin siistejä ja kauniita. Aivan läheelle rantaa ei saa/pysty rakentamaan mitään. Ainoa iso huonopuoli on Hollannin sää, joka on hyvin arvaamaton.

Kävimme siis paluumatkalla Belgiasta pienellä pysähdyksellä Strand Oostkapellessa. Keli tosin hieman viilentyi perjantaista, mutta aivan läheelle 30 astetta vieläkin päästiin. Itse ranta oli kuitenkin oikein ihana – hiekka oli tavattoman hienoa ja puhdasta, laskuveden jäljiltä lähempää rantaviivaa löytyi paljon simpukan kuoria eikä väkeäkään myöhäisen ajankohdan vuoksi ollut liikaa paikalla. Vietimme pari tuntia rannalla istuen, leikkien, simpukoita keräillen sekä eväitä syöden. Näin pienen tauon jälkeen jaksettiin taas ajella kohti Utrechtia.

37. viikko: Belgia, Oostende -rannalle!

Pikkuisesta Hollannin naapurimaasta Belgiasta löytyy paljon muutakin kuin Bryssel sekä EU:n päämaja. Sen monikulttuurisissa kaupungeissa voi ihailla nähtävyyksiä historiallisissa puitteissa ja herkutella Keski-Eurooppalaiseen tyyliin. Belgiassa tähän ruokaan panostetaan toisin kuin Hollannissa, mikä tuntuu johtuvan Ranskan läheisyydestä. Koska tytöillä on taas koulusta vapaata loppuviikko ja siskoni perheineen on kylässä, lähdimme käymään Belgiassa siskoni miehen siskon luona. Sää on mitä mainioin, aurinkoa täysin pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat korkeat. Lisäksi lasten toiveena oli päästä pienelle reissulle serkkujen kanssa.

Rantaviivaa Belgialla on 60 kilometriä Pohjanmerellä – kauniita hiekkarantoja löytyy esimerkiksi Oostenden lomakaupungista. Oostende on Länsi-Flanderin provinssissa Belgiassa sijaitseva kunta, johon kuuluvat Oostenden kaupunki sekä pienet Mariakerken, Stenen ja Zandvoorden kylät. Oostende on ollut aikaisemmin merkittävä kauppasatama, nykyisin se on suosittu rantalomakohde. Sen kautta kulkee etenkin paljon sinisimpukoita, jotka ovat belgialainen perinneherkku. 

Oostenden ranta oli todella hieno ja ihmisiä paljon liikkeellä. Tytöt kävi kokeilemassa meriveden lämpötila, kuulemma uimakelpoista! Kävimme pienellä kävelyllä aivan rannassa, kunnes oli aika lähteä majapaikkaan. Saimme järjestettyä kaikille nukkupaikat pieneen huoneeseen, tosin nukkuminen ei alkuun meinannut onnistua serkuspedissä ja uudessa ympäristössä. Viimein kaikki kuitenkin hiljeni. Huomenna tulossa rantapäivä!

36. viikonloppu: Uusia ystäviä Hollannissa

Voiko 10 kuukaudessa saada uusia hyviä ystäviä? Kyllä, mutta se vaatii sen, että itse olet todella aktiivinen ja osallistut mitä ihmeellisimpiin tapahtumiin. Lapsemme on saaneet paljon uusia ystäviä. Heillä uusien ystävien löytyminen oli alkuun hankalaa kieliongelmien vuoksi, mutta kun ne on nyt selätetty, on uusia kavereita löytynyt todella helposti. Varsinkin kun monilla koulukavereilla on samanlainen tausta. He kaikki ovat matkustaneet maasta toiseen ja ystäväpiirit on vaihtunut jokaisella ehkäpä jopa liiankin tiuhaan. Uusien ystävien löytäminen on välttämättömyys koulussa viihtymiseen. On kuitenkiin ilahduttavaa huomata näin 10 kuukauden jälkeen, että molemmat lapsemme on haluttuja leikkikavereita ja synttärivieraita.

Ystävien löytäminen aikuisena on vaikeampaa kuin lapsena. Kuitenkaan en sanoisi sen olevan täysin mahdotonta. Uuden ystävyyden solmiminen vaatii uskallusta avata suunsa ja toimia kuin lapsi. Uudessa ystävyydessä kannattaa olla avoin ja jakaa asioita itsestään, vaikka näin suomalaisesta se saattaa tuntua vieraalta. Uusista ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni, koska ne helpottaa myös aikuisten viihtymistä uudessa maassa. Yksi whatsapp -viesti  tai kerran kahvilla käyminen ei ole tarpeeksi. Sanoisin, että ystävyyteen, jossa näkee potentiaalia, kannattaa pistää vaivaa ja paljon aikaa. Kahvilla voi käydä vaikka joka viikko, jos oma aikataulu vain antaa periksi. Kannattaa myös itse järjestää toimintaa ja ehdottaa reippaasti tapaamista. Usein tapaaminen järjestyy, vaikka nyt ei ihan seuraavana päivänä. Tänä viikonloppuna olemme olleet todella sosiaalisia ja saaneet viettää aikaa uusien ystäviemme kanssa. Perjantaina kävin työkavereitteni kanssa kaljalla töiden jälkeen, lauantaina käytiin kahden ystäväperheen kanssa syömässä lähiravintolassa ja sunnuntaina mieheni kävi aamusta pelaamassa jalkapalloa lähipuistossa sekä  iltapäivästä kävimme koko perheellä leikkipuistossa piknikillä koulukaveriperheiden kanssa. Mihin hävisi tämä viikonloppu?

35. viikonloppu: Tuulimyllypäivä ja äitienpäivä Hollannissa

Lauantaina oli kansallinen tuulimyllypäivä, jolloin joihinkin myllyihin pääsi ilmaiseksi sisälle ja siellä on oppaita kertomassa myllyjen toiminnasta. Kävimme tyttöjen kanssa lähimmällä Lombok -kaupunginosan myllyllä. Olemme jo muutaman kerran vierailleet alakerrassa sijaitsevassa kahvilassa, mutta tällä kertaa saatiin varsin kattava selitys myllyn sekä muutamien muunlaisten toiminnasta ja historiasta. Tämä lähin myllymme on toiminut sahana 1700 -luvun alkupuolelta lähtien. Alueen mylly on moneen kertaan rakennettu ja tämä viimeisiin mylly on uudelleen rakennettu noin pari kymmentä vuotta sitten. Vieressä on myös ollut toinen mylly, joka on hoitanut vedenpumppauksen tässä kanavassa. Tämä toinen mylly on jo tosin purettu, koska se oli päässyt pahasti rapistumaan. Mylly on edelleen toiminnassa ja pihapiirin käsityöläiset käyvät isoja puita siellä sahaamassa. Myllyä pyörittää säätiö. Samasta pihapiiristä löytyy ainakin kahden käsityöläisen tilat, toinen tekee puisia kielisoittimia (lähinnä kitaroita) ja toinen koriste-esineitä. Ostin itselleni kookospuusta tehdyn puuankan muistoksi. Pihapiirissä on myös eläimiä sekä päiväkoti. 

Sunnuntaina oli täällä äitienpäivä aivan kuten Suomessakin. Olin jo hyvissä ajoin lähettänyt omat äitienpäivätervehdykset Suomeen: äidilleni, mieheni äidille sekä molemmille isomummoilleni. Sain itse tyttäriltäni koulussa tehdyt kortit ja pienet lahjat. Lisäksi sain aamupalan: mehujäätä, paahtoleipää, kakkua, teetä ja mangojuoman sänkyyn. Todella ihana herätys! Mielenkiintoista kuitenkin, että Hollannissa isänpäivää vietetään ihan eri aikaan kuin Suomessa, kesäkuun toisena sunnuntaina. Isänpäivän ajankohta tuntuu vaeltavan kalenterissa enemmän kuin äitienpäivä. Hassua on, että molemmat päivät on todella läheellä toisiaan. Ehkäpä tänä vuonna juhlimme isänpäivää sitten kahteen kertaan.

35. viikko: Kun tutkimusessa tulee seinä vastaan

Koko työviikkoni on ollut yhtä vuoristorataa tutkimuksen puolesta... Sain alkuviikosta Lund yliopiston yhteistyökumppaniltani tiedon yhteisen tutkimusartikkelin läpi menosta J. Phys. Chem. Lettersiin sekä kotiyliopistoltani viestin, että olen suoriutunut nykyisessä tehtävässäni erinomaisesti ja saan sen seurauksena palkankorotuksen. Viikon keskivaiheella sain Suomen Akatemialta arvion syyskuussa jättämästäni tutkimusrahoitushakemuksesta. Pääviesti oli, että hankkeelleni ei myönnetä rahoitusta. Loppuviikosta saan kuitenkin motivoitua itseni uudelleen ja tehtyä erittäin onnistuneesti aikaerotteiset stimuloidut Raman mittaukset nano - mikrosekunti aikaikkunassa täällä Laser laboratoriossa. Näen proteiinissa muutoksia, joita ei missään muualla maailmasssa voi mitata tässä aikaikkunassa. Sain siten tehtyä sen mitä mitä lupasin Emil Aaltonen säätiölle rahoitushakemuksessani.

Tällä viikolla olen saanut karvaasti kokea, kuinka yliopistossa tutkijoiden urat ovat yksilön oman toiminnan lisäksi riippuvaisia muun muassa tutkimusrahoituksesta, muutoksista työmarkkinoilla sekä kansainvälisistä trendeistä. Tällaiset jatkuvasti muuttuvat tekijät luovat epävarmuutta akateemisiin uriin ja aiheuttavat epätasa-arvoa meidän nuorten tutkijoiden työurille. 

Vuosien aikana käymäni keskustelut tutkijakollegoiden kanssa Japanissa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Saksassa, Ruotsissa, Hollannissa jne. sekä jo vuoden vanha Helsingin sanomien otsikko "Tohtorit kyllästyivät surkutteluun, pätkätöihin ja työttömyyteen - "Kiinnostavia työpaikkoja on muualla" saa minut  ajattelemaan tätä koko akateemisen tutkimusmaailman sekä toistuvien erittäin epävarmojen tutkimusrahoitushakujen mielettömyyttä. Tälläkin Suomen Akatemian hakukierroksella noin 90% meistä tutkijoista jäi rahoittamatta. Lisäksi ajattelen niitä tutkijoita, jotka hakevat vuodesta toiseen yliopistoista vakituista paikkaa pääsemättä edes haastatteluun.

"Irtisanouduin töistä/määräaikaisuuteni päättyy ja alan opiskella optikoksi/sähköasentajaksi/yrittäjäksi/sairaanhoitajaksi... tai sain harjoittelu/työpaikan oman alan yrityksestä" Yhä useampi tutkijakollegani ilmoittaa näin, silmät onnesta hehkuen. Kaikki nämä kaverit ovat ennen elämänmuutostaan ehtineet opiskella/työskennellä korkeakoulussa monta vuotta, suurin osa on saanut väitöskirjansakin väännettyä. Väitöskirjansa jälkeen he ovat saaneet hankittua oikein hyvältä kuulostavan (lähes aina kuitenkin määräaikaisen) työpaikan omalta alalta täynnä "kiinnostavaa sisältöä", "etenemismahdollisuuksia", ynnä muuta sellaista, mitä yleisesti menestyksen mittana työelämässä pidetään. He ovat myös juhlineet työpaikkaansa yliopistossa onnen kukkuloilla. Sain post doc paikan!

Sitten tapahtuu jotakin. Tehtyään useamman vuoden ajan akateemista uraa, kenties vaihdettuaankin pari kertaa yliopistoa entistä mielenkiintoisempaan, haastavampaan ja statukseltaan arvostetumpaan Suomessa tai ulkomailla. Sitten määräaikaisten työsopimusten sarja vain loppuu eikä uutta enää tulekaan.

Jotkut niistäkin onnekkaista, jotka saavat uuden määräaikaisuuden, jonain kauniina päivänä tulevat ajatelleeksi, että juuri sen kauniin päivän voisi mieluummin viettää tehden jotakin oikeasti merkityksellistä. Sen elämä tuntuuu valuvan huomaamatta ohi harmaassa toimistossa istuen, kokoustaen, artikkeleja/rahoitusrakemuksia kirjoittaen,  sähköpostiviidakkoa peraten ja päätään vain muuten vaan seinään hakaten. Noin niinkuin kärjistetysti. Yhteistä alaa vaihtaville ja ns. yliopistouraputken taakseen jättäville kolmi/nelikymppisille tutkijakollegoilleni on, että he haluavat tehdä jotakin konkreettista. Työtä, jonka avulla voi auttaa muita ihmisiä niin, että siitä saa itsellekin hyvän mielen – saman tien, eikä ehkä joskus vuosien päästä ja välillisesti. 

Itselläkin samantyyppiset ajatukset muhivat päässä, joskus voimakkaammin ja toisinaan hillitymmin. Juuri tällä hetkellä hyväksyn sen, etten ole missään maailman paras tutkija tai edes Suomen paras, mutta olen silti hyvä vähän kaikessa. Jopa arviossani luki, että olen "Very good applicant". Yritän joka päivä muistaa sen, että harjoitus tekee mestarin ja jokaisena työpäivänä oppii jotain uutta. Nyt näyttää vahvasti siltä, että tulevana syksynä minun tulee miettiä, miltä alalta löytäisin itselleni uuden uran. Joka tapauksessa toivon saavani työpaikan, joka tuo tähän astista enemmän turvaa ja pysyvyyttä. Oli työpaikkani sitten akateminen tai sen ulkopuolelta. Yksi asia on varmaa: minä en surkuttelemaan jää. Elämä on liian lyhyt sellaiseen.

34. viikonloppu: Sushi joy festival ja snappcar -autolla sunnuntaiajelulla

"There’s a new food festival in town, and it’s all about sushi!" Ja tottakai me päätimme perheen kanssa käydä ihastelemassa ruokatarjontaa Sushi joy festivaaleilla lauantaina. Tunnustaudumme koko perheellä japanilaisen (ja kaiken muunkin aasialaisen) ruuan hyväksi ystäväksi. Olen itse ollut noin kymmenen vuotta sitten Osakassa sekä Kiotossa tutkijavaihdossa useamman kuukauden ja ihastui erityisesti heidän ruokakulttuuriinsa ja sen monipuolisuuteen. Jos siis mainoksessa lukee, että tarjolla on dim sumia, bao buneja ja yakitoria, voinko siis vastustaa ruokafestivaaleja? En, vaan suuntaan sinne koko perheellä katsomaan, onko siellä oikeasti tarjolla japanilaista ruokaa, vaiko vaan perinteisiä makirullia ja sushia. Paikalle saavuttuamme, totean mainoksen lauseet todeksi, ja saan taas maistella tuttuja makuja. Annokset on sieviä ja paikalle on jopa raahattu liikkuva sushijuna. Festivaaleille on kuitenkin tullut muutama muukin japanilaisen ruuan ystävä, näin kauniina, aurinkoisena ja lämpimänä päivänä. Jonot on pitkiä ja ruokapöytiä aivan liian vähän tarjolla. En anna sen häiritä, vaan nautin olostani ja hyvästä ruuasta. 

Sunnuntaina mieheni varasi meille Snappcar -autonvuokrauspalvelusta taas auton, tällä kertaa pääsimme kokeilemaan Fiat 500:sta. Palvelun idea on hyvin yksinkertainen. Siellä aivan normaalit ihmiset vuokraavat omia autoja, jotka seisoo kadunvarsilla ja parkissa tyhjänpanttina. Palvelun kautta saa vuokrattu suhteellisen huokeasti mitä erilaisimpia autoja, aivan normaaleista perheautoista aina retroihin harvinaisuuksiin. Palvelu tarjoaa myös edullisen vakuutuksen autoille. Näin autottomalle, palvelu on ollut pelastus ja toiminut jopa paremmin kuin itse autovuokraamoiden tarjoamat palvelut. 

Sunnuntaina suuntasimme sitten autolla ensin kohti Skandinaavisia markkinoita. Markkinat järjestettiin Schoklandissa, joka on ollut aikoinaan saari Alankomaiden Zuiderzeessä. Se lakkasi olemasta saari kuitenkin jo vuonna 1942, kun Noordoostpolderin alue kuivattiin. Saaren muoto näkyy polderin korkeammissa osissa ja entisissä rantapenkoissa. Schokland oli asuttuna jopa rautakaudelta asti. Se oli keskiajalla suosittua asutusaluetta, mutta 1800-luvulle mennessä merenpinnan nousu teki tulvista liian yleisiä. Vuoden 1825 tulvat tuotti suurta tuhoa, ja vuonna 1859 hallitus määräsi viimeiset asukkaat jättämään Schoklandin. Nykyisin Schokland on tärkeä arkeologinen kohde sekä Unescon maailmanperintökohde. Sieltä löytyy aivan uusia rakennuksia, jotka kertovat alueen historiasta. Itse markkinat oli mukavan pienet, mutta tälläkin oli liikkeellä paljon ihmisiä. Suosituimpia tuotteita näytti olevan Salmari sekä poronkäristys. 

Markkinoilta matkattiin kohti Hasseltin pikkukaupunkia, jossa söimme tässä pienessä sievässä kylässä edullisen lounaan terassilla. Jatkoimem matkaa ja kävimme vielä jäätelöillä Zwollessa. Zwollen kaupunki kuului aikoinaan Hansaliittoon, joten se on ollut merkittävä kauppakaupunki. Zwolle tuntui hiljaiselta pikkukaupungilta noin 1,5 tunnin matkan päästä Amsterdamista. Kaupunki itsessään on todella sievä, tähden muotoon rakennettu ja täynnä kahviloita. Joskin olimme sen verran myöhään liikenteessä, että kaikki kaupat oli jo kerenneet mennä kiinni. Päätimme kuitenkin hetken kävellä kaupungissa ennen kuin suuntaisimme kohti kotia ja seuraavaa työ-/kouluviikkoa. Tervetuloa normaaliarki!

34. viikko: Gaudí x 3 ja takaisin Hollantiin

Barcelona ja arkkitehti Antoni Gaudí (1852-1926) kuuluvat samaan lauseeseen. Gaudín luonnonläheinen tyyli lienee tuttu monelle Barcelonassa kävijälle ja myös arkkitehtuurista tykkääville maallikoille. Varmasti suurin osa Barcelonassa kävijöistä tietää ainakin Sagrada Famílian tai Park Güellin. Mutta tiesitkö, että Gaudín luomuksia on Barcelonassa enemmänkin? Gaudín rakennuksia löytyy UNESCO:n maailmanperintölistalta peräti seitsemän. Barcelonassa kävijöille tuttuja nimiä ovat kaupungista löytyvät Sagrada Família, Parc Güell, La Pedrera, Casa Batlló, Palau Güell sekä Casa Vicens, mutta kaupungin ulkopuolelta löytyy vielä yksi todella kiinnostava kohde, Colònia Güellissa sijaitseva kirkko, Cripta Gaudí. Itse aloitin arkkitehdin tyyliin tutustumisen sieltä, koska sisäänpääsyä ei joudu jonottamaan ja tässä pienessä kylässä välttyy turistimassoilta.

Teimme aurinkoisena vapun päivänä retken Colònia Güellille. Itse Colòniaan eli entiseen teollisuusyhdyskuntaan ja nykyisin pieneen rauhalliseen kylään pääsee kiertelemään ilmaiseksi, mutta kirkkoa varten pitää ostaa sisäänpääsylippu infokeskuksesta, jossa sijaitsee myös pieni näyttely alueesta, matkamuistomyymälä sekä vessat. Sisäänpääsy kirkkoon maksaa 7 euroa.

Katalonialainen liikemies Eusebi Güell tutustui Gaudín työhön Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 ja palattuaan Barcelonaan hän etsi Gaudín käsiinsä ja näin he aloittivat yhteistyön, jonka jäljet näkyvät Barcelonan arkkitehtuurissa. Gaudísta tuli suvun oma arkkitehti, joka suunnitteli kaiken mitä suku tarvitsi taloista kirkkoihin ja edelleen vesisäiliöihin. Colònia Güell sai alkunsa vuonna 1890. Eusebi Güell siirsi aiemmin Santsissa sijainneen tekstiilitehtaansa mailleen Barcelonan ulkopuolelle Santa Coloma de Cervellóon ja rakennutti sinne tehtaan lisäksi asuinrakennukset ja palvelut kouluineen ja kirkkoineen työntekijöilleen. Malli kylälle tuli Englannista, jossa oli jo kauan rakennettu tehtaita kaupunkien reunamille, juoksevan veden äärelle. Còlonia Güellin merkittävin nähtävyys on Gaudín suunnittelema kirkko, joka on yksi alueen helmiä. Maailmanperintökohteeksi se julistettiin vuonna 2005. Täällä Gaudí kokeili ensimmäistä kertaa monia innovaatioitaan, ja kirkko toimi ikään kuin koekappaleena Sagrada Famíliaan varten. Moni yksityiskohta onkin tuttu Sagrada Famíliasta, vaikka tämä kirkko onkin paljon pienempi. Kävimme kiertämässä kirkon sisä- ja ulkopuolelta. Pienessä kylässä on myös kolme ravintolaa, jossa kauimmaisessa kävimme syömässä todella edullisen ja herkullisen vappulounaan - suosittelen. 

Kaikista kuuluisin ja komein – ja edelleen keskeneräinen – Gaudín rakennus Barcelonassa on Basilika de la Sagrada Famíliasta. Sagrada Familian rakentaminen alkoi jo vuonna 1882. Alunperin siitä suunniteltiin sovinnaista goottilaista katedraalia, mutta kun Antoni Gaudí pääsi rakennustöiden ohjaksiin, sovinnaisuus jäi. Elämänsä viimeiset 16 vuotta Gaudí asui kirkon rakennustyömaan kopissa. Katedraalin rakentamisesta tuli hänelle pakkomielle ja hän erakoitui. Kun Gaudí jäi rautiovaunun alle 74-vuotiaana 1926 ja kuoli, häntä ei tunnistettu, vaan luultiin kerjäläiseksi. Vaikka kirkot ja niihin jonottaminen eivät yleensä reissatessa kiinnosta, niin tämä kannattaa ehdottomasti käydä katsoa ainakin nopeasti ulkoapäin. Tällaista kirkkoa ei ole toista missään päin maailmaa. Rakennustyöt jatkuvat ja jatkuvat. Vieläkin on torneja rakentamatta. Joidenkin arvioiden mukaan Sagrada Familia valmistuu 2026. Tätä en kyllä itse usko. Keskeneräisyys on yksi tämän kirkon valttikorteista.

Toinen Barcelonasssa ehdottomasti käymisen arvoinen paikka on Gaudín puisto. Gaudin mesenaatti Eusebi Güell osti puistoa varten kuuden hehtaarin alueen ja antoi Gaudille 1910 vapaat kädet toteuttaa itseään. Alueelle piti tulla 60 huvilaa, mutta yleisö ei innostunutkaan ajatuksesta, joten vain viisi taloa valmistui. Näkemistä puistossa silti riittää, alkaen sadan pylvään salista ja päättyen maisemiin yli Barcelonan. Tosin turistipaljouteen tulee varautua näin turistikauden ulkopuolellakin. Park Güell on nykyään osittain maksullinen, mutta itse jätimme sisäänpääsyn maksamatta ja päätimme kiivetä  näköalatasanteille ja jäädä kuuntelemaan katalonialaisen kitaran sointuja kivisistä pilarirakennelmassa.

Viikon puolivälissä palattiin takaisin Utrechtiin, jossa sekä torstai että perjantai meni pääosin kotosalla töitä tehdessä, pyykkiä pestessä sekä levätessä. Tytöillä jatkui vielä toukokuun lomaviikot pari päivää. Lisäksi torstaina oli toisen maailmansodan sodan uhrien muistopäivä. Monissa paikoissa järjestettiin hiljentymisiä ja liput liehui puolitangossa. Lisäksi kaupat oli osin kiinni.  

Perjantaina vietettiin vapautumisen muistopäivä eli isoja katujuhlia tiedossa. Itse käytiin Lombokissa eli viereisessä kaupunginosassa katukirppiksellä kävelemässä. Olipahan tavaraa myynnissä. Suurinosa aivan roskaa, esimerkiksi vanhoja rikkinäisiä pölyimureita, polkupyörän rikkinäisiä sisäkumia, vanhoja LP levyjä, kirjoja, vaatteita, astioita, leluja... Hinnat kirpputorilla oli kuitenkin hyvin edullisia. Tyttäreni osti itselleen retrot nukenrattaat 5 eurolla ja minä metallisen kynttilänjalan 3 eurolla. Illalla olisi ollut vielä monissa paikoissa ulkofestareita, mutta sää oli kolea ja sateinen, joten päätettiin jättää nämä väliin ja nautittiin korjatusta kylpyammeesta. Viimein saatiin siis korjattua talossamme ammeen tulppa, käsienpesualtaan tulppa, ovikello ja pyykinpesukone. Pikkuvikoja, mutta korjattuna parantavat asumismukavuutta huomattavasti.