42: viikko: autokaupassa ja Utrectin parasta pizzaa

Suomessa julkinen liikenne ei toimi kuten Hollannissa ja yhtä kattavasta pyörätieverkostosta saa vain haaveilla. Niinpä tarvitsemme Suomeen palattuamme taas autoa. Auton löytäminen ulkomailta voi kuulostaa vaikealta, mutta todellisuudessa se ei ole sen vaikeampaa kuin autokauppojen kiertäminen kotimaassa. Helpoin tapa lähteä etsimään autoa on selata läpi paikallisia autonmyyntisivustoja. Keski-Euroopan alueella sijaitsevat autokaupat ja yksityiset myyjät ilmoittavat näillä sivuilla useita miljoonia käytettyjä autoja. Omatoimiselle ostajalle on lukuisia sivustoja. Sivustot ja hakukoneet tarvitsevat hieman hollannin tai saksankielen taitoa, mutta toimivat samalla periaatteella kuin suomalaiset sisarensa. Sivuilla vieraillessa kannattaa pitää mielessä samat asiat kuin kotimaassakin. Onko ilmoitus liian hyvä ollakseen totta? Kannattaa siis olla erityisen tarkkana, ettei tule huijatuksi.

Meidän ensimmäisenä ajatuksena oli hankkia plug-in-hybridiauto Hollannista. Mieheni oli katsonut meille muutaman auton, joita kävimme myös koeajamassa. Noh, kaikki ei mennyt niin hyvin kuin olimme ajatelleet. Ensimmäinen volkkariajelu jäi hieman lyhyeksi, auton vauhti hiipui täysin moottoritiellä ja jouduimme ajamaan tien reunaan. Hätävilkut päälle ja soitto autoliikkeeseen - me tarvitsemme apua. Tilanteen kruunasi todella voimakkaaksi yltynyt rankkasade, joka teki mahdottomaksi jatkaa matkaa jalkapelillä. Paikalle saapui huoltomies, jonka autolla päästiin takaisin autoliikkeeseen. Lopuksi kerroimme kohteliaasti autoliikkeessä, että ehkäpä me vielä jatkamme autojen katselua sillä ainakaan tämä yksilö ei meitä täysin vakuuttanut. Samalla reissulla paljastui myös, että Hollannissa autojen hinnat kerrotaan netissä ilman arvolisäveroa. Ilmoitettujen hintojen päälle tulee siis vielä 21%:n verot. Muutaman päivän mietittyämme, siirrymme katselemaan muita automalleja. Lisäksi mieheni ehdotti, josko viikonloppuna käytäisiin Saksassa kokeilemassa muutamaa autoa. Ajomatka sinne on lyhyt ja tarjonta verot huomioiden hieman edullisempaa. Lähdimme siis taas Saksaan, josko siellä onnistuu...

 

Lopuksi on pakko mainita, että löysimme Utrechtista viimein ravintolan, josta saa hyvää pitsaa... Kuten sukulaisemme ja myös osa ystävistä tietää, me olemme napolilaistyylisen puu-uunipitsan suuria ystäviä. Oma rimani on noussut aika korkealle, kun ole saanut nauttia useammassa maailmankolkassa erittäin hyvää pitsaa. Nyt viimein voin kertoa hyvillä mielin, että Satriale's Pizzabarin pitsat tarjoaa näillä tienoilla selkeästi parasta pitsaa. Pitsakokkien paistama pohja ei aivat täydellisen rapea mutta se ei välttämättä ollut tarkoituskaan. Sen sijaan pohja oli mukavan sitkas ja alapinnaltaan sopivasti puu-uunissa hiiltynyt. Ravintolassa ei ollut paljon muita asiakkaita joka voi selittää tämän pitsan erinomaisen laadun. Puu-uuni oli pysynyt tarpeeksi kuumana. Ravintolan palvelu oli myös erinomaista, jälkiruuat oivaltavia ja hintataso kohtuullinen. Tässä paikassa kannattaa kuitenkin tilata se margherita, jos haluaa laadultaan parasta pitsaa. Naapuripöytien annoksia tiirailtuamme jälleen totesimme, että pitsan täytteissä vähemmän on lähes aina enemmän. Nam!

41. viikonloppu: Kerran fulbrighter aina fulbrighter

Fulbright on yhdysvaltalaislähtöinen instituutio, joka aloitti  toimintansa toisen maailmansodan jälkeen Arkansasin osavaltion senaattorin J. William Fulbrightin aloitteesta. Se on virallisesti perustettu edistämään kansainvälisiä suhteita Yhdysvaltain ja muiden maiden välillä. Toimintaperiaate on, että ohjelman piiriin kuuluvista maista lähtee eri alojen opiskelijoita, tutkijoita, asiantuntijoita tai opettajia Yhdysvaltoihin opiskelemaan, opettamaan ja/tai tekemään tutkimusta. Vastaavasti Yhdysvalloista lähtee muualle maailmaan ihmisiä samoissa merkeissä. Minä ja mieheni muutimme syksyllä 2014 Yhdysvaltoihin ja toimimme University of Wisconsin-Madisonissa Fulbright-stipendin turvin.

Olemme mieheni kanssa toimineet koti-Suomessa Fulbright-alumneina ja tarjonneet seuraamme sekä kotiamme useille Suomeen tuleville Fulbright-vierailijoille. Meistä on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin ja saada tietoa Yhdysvaltain kuulumisista muutenkin kuin vain median välityksellä. On ollut erittäin kiehtovaa tutustua eri osavaltioista tuleviin amerikkalaisiin ja kuulla heidän näkemyksiin Suomesta.

Tällä viikolla tarjosimme yläkerran vieras-/työhuoneen Suomessa mieheni työpaikalla kevään viettäneelle fulbrighterille ja hänen Kaliforniasta saapuneelle ystävälleen. On ollut ihana jutustella iltaisin kulttuuriien sekä yhteiskuntien eroista ja kuulla, miltä Keski-Eurooppa näyttäytyy amerikkalaisten silmissä. Olemme myös saaneet toimia epävirallisina hollantioppaina ja auttaa vieraitamme löytämään muitakin kaupunkeja kuin pelkkä Amsterdamin.  

Mielestäni on todella harmi, että Fulbright -toimintaa ei aina arvosteta taikka hyödynnetä koti-Suomessa. Yhdysvalloissa ohjelma on hyvin arvostettu mutta joutumassa nyt uuden hallinnon myötä suurien leikkausten kohteeksi. Kulttuurisen ymmärryksen lisäämistä ja kaikkea ulkomailla ammennettua oppia on vaikea mitata rahassa ja siksi se on usein helppo karsia pois turhana menoeränä. Toivon mukaan kaiken taloudellisen ja poliittisen myllerryksen sekä Euroopan talousandingon keskellä kuitenkin ymmärretään, että Fulbrightilla ja muilla vastaavilla ohjelmilla on todella voimaa parantaa kansainvälistä vuorovaikutusta. Ohjelmien avulla voidaan mahdollisesti lisätä myös valtioiden sekä instituutioiden kilpailukykyä, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei pelkkä kilpailukyvyn tavoittelu saisi olla ainoa kansainvälistä toimintaa ohjaava arvo. Sillä ainakin minulle tällä hetkellä riittää, että saan aina välillä nauttia amerikkalaisten seurasta ja kuunnella heidän näkemyksiään muusta maailmasta.

41. viikko: juhannus rannalla

Hollannissa ei juhlita juhannusta, mutta se ei tarkoita sitä etteikö suomalaiset haluaisi sitä juhlia. Sovimme suomalaisen ystäväperheen kanssa, että menemme

Haarrijnseplas -rannalle grillaamaan. Olimme tosin tapamme mukaan hieman myöhässä... Tällä kertaa meillä oli kuitenkin hyvä selitys. Mieheni pyörästä katkesi ensin yksi pinna ja sen jälkeen toinen, jne. Lopulta takapyörä oli niin kiero, että matkan jatkaminen tuli pyörällä mahdottomaksi. Mieheni kääntyi takaisin ja me tytöt jatkettiin matkaa kaikkien tavaroiden kanssa. Mieheni tuli hieman myöhemmin perässä.

Rannalla ei juuri muita ollut, koska sää oli todella tuulinen. Siinä mielessä sää oli kuitenkin ihanteellinen, että lämmintä oli lähes 25 astetta. Tuulisuus ei meitä kuitenkaan haitannut, vaikka hiekkaa tuntui olevan aivan kaikkiallla. Lapset kävi uimassa, joimme kuovuvat/olutta ja grillasimme makkaraa. Viestimme siten mukavaa ja rentoa juhannusta täällä Hollannissakin hyvässä suomalaisseurassa.

40. viikonloppu: Kesäistä meininkiä

Lauantaina Utrechtissa oli karnevaalitunnelma, kun keskustan läpi Oudegracht-kanavaa pitkin lipuivat ensimmäistä kertaa järjestetyn Utrecht Canal Pride -kulkueen veneet. Olimme itsekin varanneet meille veneen lauantaille, mutta se peruttiin viime hetkellä veneen omistajan toimesta vedoten järjestettävään tapahtumaan. Päätimme kuitenkin tavata lauantaina tuttavaperheiden kanssa lounaan merkeissä Bistro Belle ravintolassa Oud-Zuilenissa Utrechtin pohjoispuolella. Muut perjeenjäsenemme eivät ehtineet veneparaatia ihmettelemään, koska lounas oli sovittu yhdeksi. Minä liityin lounasseurueeseen vähän myöhemmin palattuani työmatkalta Saksalta. Niinpä pääsin todistamaan tapahtumaa, kun pyöräilin keskustan läpi asemalta Oud-Zuileniin. Tapahtumaa hetken ihmeteltyäni totesin, että ehkäpä oli ihan hyvä että emme venettä saaneet. Paraatitapahtumassa ei ollut perheitä eikä lapsia, vain LGBTQ -väkeä.

Sateenkaarilippujen lisäksi katujen varsilla näkyi tänä viikonloppuna myös paljon salkoon nostettuja Hollannin lippuja. Useimmiten salon päähän oli hilattu lipun lisäksi koulureppu. Oudolle kombinaatiolle on kuitenkin luonnollinen selitys. Tankoon nostettu reppu ilmoittaa ohikulkijoille, että perheen nuori on läpäissyt lukion loppukokeet ja on juhlan aika.

Tässä paatissa osallistujien pukeutuminen oli kulkueen kesyimmästä päästä

Ankkavaara Oud-Zuileniin johtavalla tiellä

Koulureppu lipputangon nokassa

40. viikko: Luopumisen tuskaa!

Aikaa on enää alle kuukausi, minulla alkaa olla muutto-/paluuahdistus. Olenko tutustunut riittävästi hollantilaiseen kulttuuriin? Olenko käynyt kaikissa haluamissani paikoissa? Onko työni edistynyt riittävästi? Asunnon siivous ja missä välissä kerkeän pakkaamaan? Tällä viikolla päällimmäisenä kysymyksenä on kuitenkin ollut, saanko kaikki matkatavarat siirtymään Suomeen? Vastaus on - en. Jostain on luovuttava ja joillekin tavaroille on etsittävä ulkopuolinen kuljetus. 

Aloitan helpommasta, asettelen lasten ja aikuisten kirjat kasoihin ja yritän saada tytöt tekemään valintansa. Omat valinnat on helppoja, kaikki luetut eteenpäin menevien kasaan. Tytöille valinta on vaikeampi. Esimerkiksi yhdestäkään Harry Potter tai Tatu ja Patu -kirjoista he eivät halua luopua. Onneksi kuitenkin muutamia lastenkirjoja saan siirrettyä eteenpäin menevien kasaan. Mutta mihin nämä kirjat voi luovuttaa? Suomessa veisin ne Pikku kaappikirjastooni kodin seinustalle ja ne häviäisi siitä eteenpäin hetkessä - varsinkin lastenkirjat. Toinen vaihtoehto olisi fyysinen kirpputori, mutta niitäkään ei täällä ole. Lisäksi en usko, että suomalainen kirjallisuus olisi hollantilaisten mieleen. Liityn uuteen suljettuun facebook -ryhmään, Ruuhka-Hollannin kirpputori ja hetkessä kaikilla kirjoilla on ottaja. Onneksi!

Toisen ongelman annan mieheni hoidettavaksi, lego -kaapin kuljetuksen järjestämisen Suomeen. Ensin hän kyselee kuljetusfirmoista, ei mitään vastausta. Alan tuskastua... Sitten kuin tilauksesta toisessa suljetussa facebook -ryhmässä kysellään tarvetta tavaran kuljettamiselle Suomeen kesä/heinäkuun vaihteessa. Tartumme heti tilaisuuteen. Asiat hoituu ja ensi viikolla kaapin olisi tarkoitus siirtyä ensin Turkuun. Turusta sitten sukulaisten toimesta takaisin kotiin. Täytyy kyllä kiittää näitä facebook -ryhmiä ja sukulaisia, ne helpottaa huomattavasti asioiden järjestymistä.    

39. viikko: Tiedonjyvä

Täällä viikolla kirjoitin ulkomaan komennuksestamme Jyväskylän yliopiston Tiedonjyvä -verkkolehteen suomeksi. Täältä voit käydä lukemassa jutun: https://www.jyu.fi/tiedonjyva/terveisia-maailmalta/tutkijatohtorit-alankomaissa/view

39. viikonloppu: Utrecht Skate Parade

Tähän mennessä on jo käynyt selväksi, että hollantilaiset tykkäävät harrastaa porukassa. Sellaisetkin urheilumuodot, joita olen itse tottunut harrastamaan yksin tai korkeintaan jonkun kaverin kanssa, ovat tällä joukkuelajeja. Yksinäisten lenkkeilijöiden sijaan kanavien rantoja taivaltavat juoksukoulujen lössit samanvärisissä teknisissä teepaidoissaan. Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki tehdään parinkymmenen hengen ryhmässä yhtenäisiin lycra-asuihin verhoutuneena. Ilmiö ei ole rajoittunut pelkkiin kilpaurheilijoihin tai aktiiviharrastajiin vaan koskee yhtälailla jo hieman varttuneempia ja vuosirenkaita vyötärölleen keränneitä yksilöitä. Perjantai-iltana halusin omakohtaisesti kokea miten jälleen eräs aiemmin yksilöurheiluna pitämäni laji - rullaluistalu - saa hollanissa yhteisöllisen muodon.

Utrecht Skate Parade starttasi kaupunginteatterin puistikosta tasan kello 20. Tällä kertaan paikalle oli tullut 250 osallistujaa ja viitisenkymmentä huomioliiveihin pukeutunutta vapaaehtoista. Varjot olivat jo pitkiä mutta lämpöä silti vielä parisenkymmentä astetta. Vapaaehtoiset olivat kartoittaneet alkuviikosta noin 25 kilometrin reitin, joka risteili pääosin kaupungin länsiosissa poiketen myös omaan naapurustoomme Oog in Aliin. Osallistujilla luistimet ja varusteet olivat laidasta laitaan. Osa oli pukeutunut farkkuihin ja kauluspaitaan, osa viimeistä huutoa oleviin urheiluvermeisiin.

Luistelijakulkueen kärkessä kulki kaksi moottoripyöräpoliisia sekä discovaloin koristeltu johtoauto, jonka lavalla DJ huolehti koko reissun ajan muusiikista ja selostaja jutteli mukavia sekä varoitti ennakolta tulevista käännöksistä. Aina parin kilometrin välein kulkue pysähtyi muutamaksi minuutiksi, jotta hännänhuiput saivat pääjoukon kiinni eikä porukka venynyt liian pitkäksi. Reitin puolivälissä oli hieman pitempi tauko, jonka aikana nautittiin eväitä ja kerättiin lahjoituksia tämän viikon hyväntekeväisyyskohteeseen.

Taukojen aikana vapaaehtoiset ehtivät luistella katkaisemaan autoliikenteen edessä olevista risteyksistä, jotta kulkuen pääsi etenemään esteittä. Oli hämmentävää luistella pitkin Utrechtin pääväyliä, jotka olivat autoista tyhjiä ja ainoastaan luistelijoiden käytössä. Vielä hämmentävämpää oli, että ketään autoilijaa tämä ei tuntunut haittaavan, vaan he hymyilivät ja vilkuttivat iloisina ratin takaa luistelijoille. Ilmeisesti luistelu - hollannin kansallisurheilu - herättää täkäläisissä ihmisissä jonkinlaisen positiivisen selkäydinreaktion. Kukaan osannut olla harmissaan siitä, että kotiinpalu viivästyy kymmenellä minuutilla pitkän kulkueen lipuessa rauhallisesti risteyksen ohi.

Hämmästystä herättää myös se, että kyseessä ei ole mikään kerran kesässä -tapahtuma vaan sama operaation toistuu vuosittain joka perjantai toukokuun alusta syyskuun loppuun. 22 kertaa 300-600 luistelijaa kokoontuu kaupungiteatterin puistikkoon ja lähtee aina uudelle vapaaehtoisten alkuviikosta kartoittamalle 25 kilometrin reitille. 22 kertaa useampi Utrechtin vilkasliikenteisimmistä kaduista suljetaan äänekkään discomuusiikin rytkittämän kulkueen tieltä, joka lipuu auringon laskiessa kaupungin keskusta läpi teollisuusalueiden ja rauhallisten nukkumalähiöiden. Silti kenellekkään ei näytä syntyvän touhusta kohtuutonta mielepahaa vaan joka viikko löytyy kymmeniä vapaaehtoisia liikennettä pysäyttämään ja monta mummoa, pappaa ja lasta reitin varrelle vilkuttamaan ja jakamaan ylävitosia luistelijoille.

38. viikonloppu: Samppanjan haku matkalla

Champagnen alue kuvankauniissa Ranskassa on kuplajuomaystävien pyhiinvaelluskohde. Samppanjan lisäksi seudulta löytyy hurmaavia kaupunkeja ja postikorttimaisen kaunista maaseutua ihailtavaksi. Ainoastaan Champagnen alueella valmistettuja kuplajuomia saa kutsua samppanjaksi. Tuotemerkki suojattiin Madridin sopimuksella jo vuonna 1891 ja se vahvistettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Versailles’n sopimuksessa. Champagnen maakunta on kuitenkin jotakin muuta kuin isojen luksus brändien luoma mielikuva. Se on juomansa lailla ainutlaatuinen. Alue tunnettiin roomalaisaikana nimellä Campania, joka tarkoittaa tasankojen maata. Näin Alankomaissa asuneelle aluen näyttäytyy kuitenkin kaikelta muulta kuin tasangolta - viiniköynökset ja viljapellot kumpuilevat joen molemmin puolin. 

Tällä kertaa jätimme perheellä Unesco-kohteet Reimsissä väliin ja suunnattiin kohti vajaan 20 000 asukkaan Épernayn kylää. Se sijaitsee viiniköynnösten peittämien kukkuloiden juurella ja sen historia on värikäs. Kaupunki on juuri oikea kohde, mikäli vain samppanja kiinnostaa. Itse suunnattiin kohti Avenue de Champagnea, jonka varrelta löytyy lukemattomien viinitalojen maistatustiskejä sekä yksityisrakennuksia 1800-luvun renessanssi- ja klassisen rakennustyylin ajalta. Laatujuomien lisäksi kaupungista löytyi lukuisia laadukkaita ravintoloita. Ruoka oli edullista ja maittavaa, tosin omalla olemattomalla ranskankielellä tuli tilattua vuohen munuaiset illalliseksi.

36. viikko: Kirjastopäivä

Torstaina tyttärillä oli koulussa kirjastopäivä. Koulurakennuksen yhteydessä on pieni kirjasto aivan kuten Suomessakin. Erona kuitenkin on, että täällä kirjastossa on tarjolla kirjallisuutta monella kielellä ja kirjaston hoitaja on koulun palkkalistoilla. Koulun kirjastonhoitaja järjesti kirjastopäivän ensimmäistä kertaa ja sai ainakin meidän molemmilta tytöiltä paljon kiitosta. Aivan ihana päivä! Kaikki opettajat olivat kirjallisuushahmoiksi pukeutuneita ja lukivat omia suosikkikirjojaan oppilaille. Lisäksi osa oppilaista luki omia suosikkikirjojaan luokkatovereille. Tyttäreni luki Harry Potteria - suomeksi. Oppilaille oli järjestetty kirjanvaihtopiste, tietokilpailu jne. Lisäksi oli tarjolla kirjamyyntiä ja sai pukeutua teeman mukaisesti. Nuorempi tytär halusi pukeutua kouluun suosikkihahmokseen - Harry Potter -kirjojen Ginny Weasleyksi. Naamiaisasu löytyi suoraan vaatekaapista ja taikasauva tehtiin vanhasta kukkakepistä. Keppi tosin hävisi jonnekin koulupäivän aikana. Vastaava tapahtuma voisi hyvin lisätä myös Lohikosken koulun kirjaston näkyvyyttä oppilaiden sekä vanhempien parissa.

Päivän jälkeen jäi miettimään, miksi Suomessa lukeminen kiinnosta yhä harvempaa oppilasta. Syitä on varmasti monia. Kuitenkin meidän molemmat tyttäremme tykkäävät todella paljon lukemisesta ja täällä asuessamme innostus kirjallisuutta kohtaan on kasvanut entisestään. Minä ja mieheni olemme innokaita lukijoita, mutta silti, koulullakin saattaa olla jotain vaikutusta. Antaako Suomen koulu tällä hetkellä hyvät eväät lukemisharrastukselle? Onhan meillä lukudiplomit, -mummot ja vaarit sekä ekapelit auttamassa, mutta lukeminen ei silti oikein tunnu innostavan suurinta osaa lapsista. Isoin ero, minkä itse olen havainnut tyttäriemme Hollannin ja Suomen koulun välillä, on lasten suhde kännykkään tai tablettiin. Täälläkin monet aikuiset junassa tuijottelevat omia pikku ruutujaan sen sijaan, että he lukisivat vanhanaikaisesti kirjallisuutta. Silti kenelläkään alakouluikäisellä lapsella en kännykkää ole nähnyt koulunpihalla tai muualla. Lisäksi kirjallisuus, jota lapsille luetaan on hyvin erilaista. Se on kansainvälistä, kuvitukset ja tarinat ovat erilaisia. Omien tyttärien kiinnostus juuri näitä kansainvälisiä kirjailijoita kohtaan on kasvavaa. He nimeävät minulle päivittäin aivan uusia kirjailijoita, joista en ole koskaan edes kuullut. Samaan aikaan kun suomalaista kirjallisuutta viedään maailmalle, tulisiko meidänkin antaa tilaa kansainvälisille lasten- ja nuortenkirjoille. Nykyisin Suomessa suurin osa kirjoista myydään hypermarketeissa ja tarjottava lastenkirjallisuus on pääosin herra Hakkaraista sekä Tatua ja Patua. Nämä on ihan hyviä kirjoja, mutta jos lukemisinnostusta halutaan pitää yllä, tulee kasvavalle lapselle tarjota myös uutta ja erilaista kirjallisuutta. Aikani hypermarkettien hyllyjä joululomalla katsellessani alan kallistua ajatukseen kirjastojen ja pienien erikoistuneitten kirjakauppojen toiminnan hyödyllisyydestä lukutiedon/-taidon levittäjinä. Näistä saa kirjasuosituksia sekä -vinkkejä, joita ei hypemarketissa työskentelevä ihminen tiedä. Jos siis löydän myyjän vihanneskassalta, osaako hän neuvoa sinulle juuri sen kirjan, johon varmasti rakastut - tuskinpa!

38. viikko: Artburst -tapahtuma

Torstaina lastemme koululla järjestettiin Artburst2017 -tapahtuma, jonka idea on pitkälti sama kuin esimerkiksi Jyväskylän Yläkaupungin yössä - monipuolista taidepainotteista ohjelmaa innokkaiden harrastajien ja ammattilaisten tuottamana. Artburst2017:n kaikki sisältö syntyi oman kouluyhteisön oppilaiden, henkilökunnan tai huoltajien voimin. Ohjelmaan kuului työpajoja, kuvataidennäyttely, musiikkiesiteyksiä intialaisesta rukouslaulusta oppilaiden itse säveltämiin popmelodioihin, teatterikatkelmia, tanssia sekä paljon muuta ohjelmaa.

Esityksistä omia suosikkejani olivat, nuoremman tyttäremme suomalaisen luokkakaverin diabolo -show, koulun rehtorin perheensä kanssa esittämä eteläafrikkalainen laulu sekä koulun vanhempien oppilaiden draamaopettajansa johdolla valmistama Shakespearen Kesäyön uni -näytelmän katkelma.

Tapahtuman järjestelyt olivat vaatineet suuren työmäärä kymmeniltä vapaaehtoisilta vanhemmilta, koulun koko henkilökunnalta sekä oppilailta. Vanhempi tyttäremmekin käytti monta iltaa taidekilpailuun jättämänsä piirroksensa parissa. Uurastus palkittiin kilpailun tuomariston myöntämällä palkinnolla, jonka tyttäremme kävi pokkaamassa muikea hymy kasvoillaan raikuvien suosionosoitusten saattelemana. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta välittyi huikea taiteen tekemisen ilo. Olisiko tässä idea myös suomalaiskouluihin kopioitavaksi?

Käynnissä opettajien lauluesitys

Ruokahuollon hoitivat pihalle pystytetyt herkkukojut