24. viikonloppu: Karnevaalit ja laskiaissunnuntai

Karnevaalit, nuo Keski-Eurooppalaisten ns. vappujuhlat, oli todellakin kokemisen arvoinen tapahtuma. Karnevaaleja (carne vale eli jäähyväiset lihalle) järjestetään ilmeisesti kaikissa Euroopan katolisissa maissa ennen paastonajan alkua. Meidän suomalaisten juhlameno ennen paastoa on laskiainen, jota tuskin voi verrata näihin monen päivän karnevaaleihin. Protestanttisessa pohjoisessa tätä perinnettä ei ole juhlita, mikä selittänee miksei Utrechtissa tai Amsterdamissa järjestetä karnevaaleja. Jokaisessa Hollannin eteläosan kaupungissa tuntui kuitenkin juhlat olevan ja tietysti joka kaupungissa oli vielä omat perinteet karnevaaleille.

’s-Hertogenboschiin tapoihin kuuluu, että kaikki pukeutuvat joko naamiaiasuun tai Oeteldonk-järjestön sammakoilla koristeltuun pikkutakkiin sekä puna-kelta-valkoiseen kaulahuiviin/pipoon/villasukkiin. Karnevaalien prinssi Amadeiro XXV saapuu kaupunkiin kolmipäiväiselle vierailulle vasta sunnuntaina ja avaa juhlallisuudet. Virallisena avajaispäivänä kaupungissa järjestetään paraati ja paljastetaan patsas kaupungin keskustorilla. Juhliminen aloitetaan kuitenkin jo pari päivää ennen karnevaalien virallisia avajaisia, jotta jää varmasti aikaa juhlia. Kaupungin karnevaalien nettisivujen mukaan prinssin tulee avata karnevaalit, sillä kaupungin virallinen johto ei voi olla mukana tällaisessa typeryydessä. Kaupunkilaiset kuitenkin  tarvitsevat vahvan johtajan eli prinssin johdattelemaan heidät läpi karnevaalijuhlallisuuksien. Aivan kaikki perinteet ei nettisivujen tai kaupungissa vierailun välityksellä avautuneet meille, mutta perinteet tuntui osin täysin järjettömiltä.

Olimme lauantaina sopineet viettävämme aikaa toisen täällä asuvan suomalaisperheen kanssa. Päätimme mennä yhdessä tänne ’s-Hertogenboschiin, tutustumaan tähän karnevaaliperinteeseen. Emme itse kuitenkaan pukeutuneet, koska ajatus ei tuntunut järkevältä. Saavuttuamme kaupunkiin, huomattiin heti että jotain täällä on meneillään. Asemalle oli asettautunut soittamaan ensimmäinen marssiorkesteri. Näitä marssiorkestereja olikin pitkin kaupunkia ja ne tuntui liikkuvan soittaen pubilta toiselle. Lisäksi koko kaupunki näytti olevan valmistautunut karnevaaleihin ja villeihin juhlijoihin aivan tosissaan, sillä suurin osa liikkeistä ja ravintoloista oli kiinni. Osa liikkeiden isoista ikkunoista oli jopa suojattu vaneereilla. Kaikki kadut oli jo lauantaina täynnä muovituoppeja, serpentiiniä sekä paperisilppua. Ihan mielenkiintoistahan tätä juhlintaa oli seurata vierestä, mutta hieman ihmetytti nämä perheet pubien ympäreillä. Lapsille oli järjestetty jotain pientä aktiviteettia, jotta vanhemmat voivat ottaa tuopin jottei toisenkin soiton lomassa. Itse lähinnä vain käveltiin ympäri kaupunkia, käytiin katedraalissa ja syötiin ensimmäisessä auki olevassa ravintolassa.  

Yksi yhteinen perinne näissä juhlissa oli verrattuna meidän suomalaiseen laskiaisperinteeseen - hernekeiton syönti -  ja nämä tarhat saa näkyä sammakkotakin rinnuksilla. Sunnuntaina suuntasimme itsekin hernekeitoille, tosin Rotterdamin Merimieskirkolle. Täytyyhän omista suomalaisista laskiaiperinteistä pitää jollain tavoin kiinni Hollannissa. Pulkka jäi kuitenkin varastoon.

24. viikko: hollannin kielen opiskelua

Kun muuttaa toiseen maahan on hyvä oppia uuden maan kieltä. Monella Hollantiin muuttaneella kielen oppimisen hidasteena on kuitenkin se, että useimmista arjen tilanteista on mahdollista selvitä myös englanniksi. Esimerkiksi kansainvälisen kielikouluttaja EF:n listauksessa hollantilaiset arviotiin ei-englanninkielisten maiden asukkaista kaikkein taitavimmiksi englannin puhujiksi. Esimerkiksi ravintoloissa saa lähes poikkeuksetta hyvää palvelua myös englanniksi.

Tarve paikallisen kielen oppimiseen ei ole siis yhtä akuutti kuin useimmissa muissa maissa. Tästä huolimatta hollannin kielen opettelu kannattaa - ainakin jos aikoo asua maassa pidempään. Viranomaisten kanssa asiointi tapahtuu pääosin hollanniksi, viralliset sopimukset ovat useimmiten vain hollanniksi ja myös paikallisten kahvipöytäkeskustelussa kieli kääntyy jossain vaiheessa helposti hollanniksi vaikka englannilla aloitettaisiin. Tuttavien kokemusten perusteella myös työnhaussa hollannin kielen taito on tärkeä kriteeri, vaikka itse työ itsessään olisi luonteeltaan hyvin kansainvälistä. Monen Hollantiin ulkomailta palkatun työntekijän puoliso on voinut todeta, että maassa jo asuvan työnhaku pelaa kielitaitokriteerien suhteen eri säännöillä. Mittavasta ansioluettelosta huolimatta työpaikan löytyminen on usein hyvin vaikeaa, jos hollanti ei taitu sujuvasti.

Omassa tilanteessani hollannin opiskelu ei olisi aivan välttämätöntä. Lapsemme käyvät enlanninkielistä koulua, olen suomalaisen työnantajan palveluksessa ja teen työni täällä pääosin suomeksi tai englanniksi. Olen kuitenkin melko paljon tekemisissä myös paikallisten koulujen ja opettajankoulutuksen kanssa. Noissa ympäristöissä toiminta on pääosin hollanninkielistä. On vähemmän kiusallista, kun tapaamisissa kahdenkymmenen paikallisen ei tarvitse yhden suomalaisen takia vaihtaa keskustelua englanniksi. Toinen minut hollanninopintojen pariin saanut syy on perin itsekäs. Uuden kielen oppiminen on minusta hauskaa. Tämä vuosi on elämäni toistaiseksi paras mahdollisuus hollannin kielen oppimiseen, joten olisi sääli jättää mahdollisuus käyttämättä.

Syyskuusta asti olen käynyt kahdesti viikossa lähellä kotiamme sijaitsevan kielikoulun tunneilla. On jo reilu kymmenen vuotta, kun edellisen kerran opettelin itsellenin aivan uutta vierasta kieltä. Tuolloin olin puoli vuotta Hainanin saarella kiinaa opiskelemassa. Tuohon kokemukseen verrattuna kielitaidon karttuminen on toki nyt ollut huomattavasti hitaampaa. Kiinassa olin täysipäiväinen kielenopiskelija täysin kiinankielisessä ympäristössä. Täällä opiskelen hollantia harrastuspohjalta ja elelen arkea, jossa enemmistö kommunikoinnista tapahtuu suomeksi tai englanniksi. Ehkä myös iän karttumisella oma vaikutuksensa asiaan.

Toisaalta on edistystä tapahtunut. Itse ajattelen, että riippumatta käytetystä kielestä kaikessa viestinnässä osa informaatiosta jää aina ymmärtämättä. Kun tämän hyväksyy, eikä anna asian liikaa  vaivata, usein huomaa ymmärtävänsä yllättävän paljon, mitä ympärillä hollanniksi puhutaan. Vielä on kuitenkin tekemistä siinä, että osaisi itsekin luontevasti tuohon keskusteluun osallistua.

23. viikonloppu: 24 tuntia Brysselissä

Lauantai-iltapäivänä lähdettiin käymään Brysselissä, jonne pääsee kätevästi Utrechtista junalla. Junassa luettiin kirjoja ja kolmen tunnin päästä olimme aivan Brysselin keskustassa. Kävimme nopeasti kirjautumassa hotelliin ja lähdimme ihmettelemään kaupungin keskustaa. Kävelimme pissivän pojan luokse ja ihmettelimme hetken tuota alle puolen metrin patsasta. Poika ei siis ollut kovin kummoinen nähtävyys, joten oli aika lähteä etsimään vanhempia ja mahtipontisia rakennuksia. Nälkä alkoi kuitenkin kaikkia vaivaamaan, joten pysähdyttiin syömään simpukoita ja karitsan kyljeksiä miestarjoilijoiden miehittämään sekä valkoisilla pöytäliinoilla varustettuun ravintolaan. Ruoka ravintolassa oli erinomaista. Kun olimme saaneet mahat täyteen, jatkoimme matkaa kohti suurta toria eli Grand Marktia. Tori rakennuksineen kuuluu Unescon maailmanperintökohdelistalle ja oli iltavalaistuksessaan vaikuttava. Voin siten lämpimästi suositella vierailua iltasella tällä torilla. Aikamme ihmeteltyä päätimme lähteä hotellille, jotta seuraavana päivänä jaksoimme jatkaa Brysselin ihmettelyä.

Herättiin, syötiin aamupalat hotellilla ja lähdettiin kävelemään kohti Euroopan Unionin parlamenttia. Ennen parlamenttia, kävelimme kierrellen vanhassa kaupungissa noin kolme kilometriä, jotta saisimme edes jonkinlaisen kuvan tästä kaupungista. Pysähdyttiin kuitenkin matkalla muutamalla torilla, juotiin kaakaot ja mieheni yhden oluen. (Tämä oli joku pakollinen Belgia-juttu, mitä me tytöt emme ymmärtäneet.)

Euroopan parlamentissa tutustuttiin ensin rakennuksiin ulkoapäin ja sen jälkeen suunnattiin kohti ilmaista Parlamentariumia eli EU museota. Museossa on kaikille EU:n kansalaisille tarjolla omalla äidinkielellään opastus ja tietoa EU:sta. Museossa piti olla lapsille oma kierros, mutta se ei toiminut, sillä audio-opastusjärjestelmä oli osin rikki. Tämä ilmeni vasta museon sisällä, kun yritimme käyttää opastuksen kannettavia lukijoita. Kokonaisuudessaan museo oli mitätön ja tarvitsisikin merkittävästi päivitystä tähän päivään. Lisäksi itseäni ihmetytti, ettei jokaista jäsenmaata mitenkään esitelty museossa. Eikä Suomikaan ollut museossa mitenkään merkittävästi esillä näin 100 vuoden juhlavuotenaan, kun taas esimerkiksi Belgiaa sekä Iso-Britanniaa esiteltiin monissa kohdin varsin laajasanaisesti ja merkittävällä kuvamateriaalilla. Johtuisikohan tämä meidän kaukaisesta maantieteelisestä sijainnistamme? Museossa esiteltiin paljon Euroopan historiaa valokuvin ja audiovisuaalisilla tauluilla. Henkilökunnan määrä oli tarjontaa nähden suuri. Ainoa, mikä museossa oli erinomaista, oli museokauppa. Kattava valikoima eri maiden lipuilla varustettua tavaraa. Jätimme kuitenkin EU lipulla varustetut tavarat kauppaan ja suunnattiin keskustaan suklaaostoksille sekä syömään. Lopulta juostiin junaan, jotta kerkettiin vielä inhimilliseen aikaan illaksi kotiin.

Kokonaisuudessaan Bryssel vaikutti Hollantilaisiin kaupunkeihin verrattuna ulkomuodoltaan rähjäiseltä, harmaata mutta paljon eläväisemmältä kaupungilta. Kerjäläisiä oli paljon kaduilla ja osa kaupunkialueista tuntui ainakin ilta-aikaan hieman turvattomilta. Toisaalta ruoka oli paljon edullisempaa ja maistuvampaa kuin Hollannissa. Tarjoilu ravintoloisessa oli erinomaista sekä ihmiset ystävällisempiä. Junassa jäin miettimään, miten kolmen tunnin junamatka etelään muuttaa näin merkittävästi ympäristöä sekä ihmisiä.

23. viikko: Ystävänpäiväkortteja

Monet eurooppalaiset pitävät ystävänpäivää amerikkalaisena hömppäjuhlapäivänä. Vain harva tietää, että ystävänpäivän eli Valentine's day:n juuret ovat Eurooppalaisessa kansanperinteessä sekä katolisessa pyhimystarustossa. Helmikuun 14. päivänä rakastettua tai ystävää on muistettu lahjalla satoja vuosia. Perinne sai alkunsa Englannissa ja Ranskassa 1300-luvulla. Nykyisen kaupallisen muotonsa ystävänpäivä on kuitenkin saanut Ameriikasta. Amerikkalainen ystävänpäivä on ennen kaikkea rakastavaisten päivä, kun taas meillä Suomessa ystävänpäivänä muistetaan myös ystäviä ja kavereita. Hollannissa ystävänpäivää juhlistetaan Amerikkalaiseen tapaan, rakastavaisten juhlana. Kukat ovat selvästi suosituin ystävänpäivänlahja myös Keski-Euroopassa. Lähes jokaisella miehellä oli iltapäivällä punainen ruusu tai kukkakimppu kainalossa, kun he kiiruhtivat juna-asemalta kotia kohti.

Meidänkin viime viikko sekä alkuviikko meni näiden ystävänpäiväkorttien parissa. Ensin tehtiin muutamat kortit ystäville Suomeen ja sen jälkeen molempien tyttöjen kaikille luokkakavereille ja opettajille. Tiistaiaamuna molempien tyttöjen reput olikin täynnä näitä kortteja. Haettuani nuoremman tyttären iltapäivähoidosta kotiin, oli hän  hieman pettynyt. Hän itse oli tehnyt kaikille luokkakavereille ystävänpäiväkortit, mutta ei saanut yhtään korttia itse takaisin. Yritin kysellä, etteikös se antaminen anna myös iloa ja sait varmasti huomiota, kun jaoit kaikille luokkakavereille korttisi. Vastaus oli lopulta yrmeä hymy ja sanoi, että oli saanut jakaa kortinsa luokan edessä. Onneksi Suomesta tuli muutama ystävänpäiväkortti. 

22. viikonloppu: Lumisade yllätti Hollannissa

Heräsin lauantaina aamuna tyttäreni hihkumiseen: "lunta, äiti, täällä on lunta!". Äkkiä siis ylös ja sitä ulos ihmettelemään. Emme olleet ainoita ulkoilijoita. Kun saimme vaatteet päälle ja pääsimme pihalle, huomattiin, että kaikki lähikadut oli täynnä niin lapsia kuin aikuisia. Kokeiltiin pihassa ensi lumipallontekokonetta ja tehtiin pari lumilyhtyä. Kun etupihamme lumet oli käytetty, oli siirryttävä isommille apajille. Lähdimme Oog in Al -lähipuistoon. 

Puistossa tehtiin lumiukko muiden mukana ja ihmeteltiin ulkoilijoita. Hiihtäjä... ja lumikelkat tasamaalla, juups! Näiden hollantilaisten lumi-intoiluun ei voi kuin suhtautua kuin ihailevasti. Puistossa oli aimo kokoelma mitä erilaisimpia lumiukkoja ja kaikki mäenlaskuun tarvittavat vehkeet oli kaivettu varastoista esille. Ihmetteltiin keskenämme, miten maassa, jossa sataa ehkäpä kerran vuodessa lunta ja jossa ei ole yhtään mäkeä, voi olla näin vaikuttava kelkkavarasto. Olin ehkäpä hieman kateellinen... Aikamme ihmeteltyä, lähdettiin puiston keskellä  sijaitsevalle teehuoneelle, joka oli kerrankin aivan täynnä.

22. viikko: Äiti ja tyttäret keskenään

Tällä viikolla Suomessa on keskusteltu naisten asemasta perheessä. Tulisiko meidän äitien olla kotiäitejä vaiko työssäkäyviä? Keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata sivusta. Joskin minusta tässä keskustelussa ei lainkaan huomioida, sitä missä maassa nämä naiset asuu. Kun on asunut äitinä monessa maassa, alkaa hahmottua, ettei naisten asema äitinä ole kaikkialla aivan samanlainen.

Suomi luokitellaan monissa tilastoissa maaksi, jossa naisten asema on eriomainen. Tämä on todellakin asia, josta kannattaa olla ylpeä. Itselle työssäkäynti on ollut todella tärkeä osa omaa identiteettiäni. Kärjistettynä, moni suomalaisystävänikin kysyy ensin minun työkuulumiset ja vasta sitten perheestäni. Asia ei kuitenkaan ole näin muissa maissa, joissa olen asunut. Esimerkiksi täällä Hollannissa olen muutaman kerran päätynyt keskustelemaan päivittäisestä työssäkäynnistäni. Kysymys on lähinnä ollut, eikö mieheni palkka ole riittävän suuri, jonka vuoksi joudun käymään töissä päivittäin. Kuka hoitaa lapsiasi, kun itse olet näin myöhään töissä. Itseäni alkuun nämä kysymykset lähinnä huvitti, mutta jälkikäteen mietittynä ei. Ilmeisesti kysymyksen esittäjälle ei ollut itsestään selvää, että hoidamme mieheni kanssa lapsia tasapuolisesti ja minä maksan puolet päivittäismenoistamme. Olemme siten hyvin tasa-arvoisessa asemassa vanhempina perheessämme. 

Asuessaan muualla, perheen merkistys korostuu. Varsinkin se tosiasia, että olet ensisijaisesti kahden vielä pienen tyttären ÄITI. Anteeksi mitä, kysyy suomalainen. Molemmat lapsesihan ovat jo koulussa ja hyvin itsenäisiä. Ei, Hollannissa lapset viedään kouluun ja he ovat vielä hyvin pieniä. Äidit hakevat lapset kotiin, laittavat ruokaa ja kuskaavat heidät iltapäivällä harrastuksiin. Äitien työssäkäynti Hollannissa vaatii valtavia järjestelyjä. Isovanhemmat, naapurit ja sukulaistytöt ovat tuiki tarpeellisia, mikäli äiti aikoo olla mukana myös työelämässä edes osittain. Mutta entäpä, kun ei ole näitä verkostoja? Hollannissa ei ole subjektiivista päivähoitooikeutta eikä kunnallista päivähoitojärjestelmää. Hoitopaikka on haettava yksityiseltä, eikä se ole halpaa. Koulunpäivän jälkeistä iltapäivähoitoa tuetaan verohelpotuksin, joihin myös me suomalaisena perheenä olemme oikeutettuja. Jäljelle jäävät maksut ovat silti isompia kuin Suomessa.

Hollanti oli vielä 1980-luvulla kotiäitien yhteiskunta, kuitenkin ani harva äiti enää 2010-luvulla valitsee kokopäiväistä kotiäitiyttä. Nykyisin lapset viedään jo kolmen kuukauden ikäisinä päivähoitoon. Hollannissa naiset tekevät osa-aikaista työtä enemmän kuin missään muussa EU-maassa. Järjestelmä ei edelleenkään tunnu tukevan naisten päivittäistä työssäkäyntiä, mikä näkyy myös naisten työurissa. Vain harvat – useimmiten perheettömät – etenevät huipulle asti. Kas, kun on hoidettava myös ne lapset ja se koti. Muutamaa tilastoa vilkaistuna, osa-aikaista työtä tekee peräti 80 prosenttia hollantilaisnaisista. EU-maista seuraavina tulevien Saksan ja Itävallan prosentit jäävät alle viidenkymmenen. Suomessa osa-aikatyötä tekee vain alle 20 prosenttia naisista. Tämä johtuu osin siitä, että kansallinen määräys kieltää koko viikon kestävän päivähoidon. 

Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisi viime vuoden lopulla selvityksen, jossa vertailtiin Euroopan maiden palkkatasoa eri ammattiryhmillä ja koulutustasolla. Hollannissa palkat ovat paikalliseen hintatasoon verrattuna Euroopan korkeimmat. Korkeakoulutettu ansaitsee noin tuhat euroa enemmän kuin Suomessa. Johtajan ansiot ovat 500 euroa suuremmat, ja jopa vähäisemmälläkin koulutuksella ansiot ovat 600 euroa korkeammat kuin meillä Suomessa. Tässä tilastossa on pakko olla kyse vain hollantilaismiesten palkoista. Naisethan täällä ovat kotona hoitamassa lapsia.

Palataan kuitenkin lopuksi tähän kysymykseen, tulisiko naisen olla kotiäiti vaiko työssäkäyvä. Suomalainen yhteiskunta mahdollistaa meidän naisten kokoaikaisen työssäkäynnin. Yhteiskuntamme on rakentunut niin, että Suomessa nainen voi vapaasti valita työssäkäynnin ja kotiäitiyden välillä. Joskin tämä jälkimmäinen vaihtoehto vaatii meidänkin puolisolta isomman tilipussin tai perheen tyytymisen hieman heikompaan elintasoon. Mutta annammeko me Suomessakaan miesten tehdä valintaa, koti-isyyden ja työssäkäynnin välillä... noh siihen menee aikaa ja tässä kirjoituksessa halusin vain avata tätä naisten asemaa.

21. viikonloppu: Berliini yhdessä päivässä ja läpi Saksan autolla Hollantiin

Herättiin (ei meidän perheelle niin tyypilliseen tapaan) aikaisin, jotta kerkettiin käydä mahdollisimman monessa paikassa yhden päivän aikana.

Aloitimme päivän tutustumalla Berliinin muurin jäänteisiin. Tähän ikään oltiin mieheni kanssa päästy ilman muurilla käyntiä. Muurista tosin ei ole enää kuin pieni osa jäljellä. Kävimme pohjoisen rautatieaseman läheisellä muurin muistomerkillä, joka oli kävelymatkan päässä hotellistamme. Näky oli pysähdyttävä -  ihmiset todella haluttiin pitää itä-Berliinissä sitten vuoteen 1989. Vaikuttavaa oli tämä ei-kenenkään-maa alueen suuruus ja muurin järjestelmällinen suunnittelu, sähköisellä hälytysjärjestelmällä ja vartiotorneilla. Tyttäreni ihmettivät, miten tälläinen rakennelma on voitu rakentaa ja olla pystyssä vielä silloin kuin itse olimme heidän ikäisiään. Päivän keskusteluaiheeksi valikoitui heti aamusta kylmäsota idän ja lännen välillä.

 Aikamme ihmeteltyä muuria suuntasimme kaupungin keskustaan katsastamaan toisen muurin jäänteitä, Brandenburgin porttia. Käveltiin portin läpi ja lyhyt matka holokaustimuistomerkille. Tämä muistomerkki eli erikokoiset betonikivet oli pystytetty toisen maailmansodan aikana kuolleiden juutalaisten muistolle. Keskustelu perheessämme siirtyi luonnollisesti aikaan ennen kylmää sotaa.

Jatkoimme täältä matkaa Potsdanin aukiolle. Vanhempi tytär halusi käydä Berliinin vakoilumuseossa, joten sinne mentiin. Museo ei ollut kummoinen paikka lasten näkökulmasta katsottuna, seinät täynnä saksankielellä kirjoitettuja tekstejä ja vitriineissä vakoilulaitteita, joihin ei saanut koskea. Ainoat vetonaulat olivat lasersäteiden väistelyrata ja Twitter-viestitaulu. Nämä oli nopeasti katsottu. 

Tämän jälkeen nuorempi tytär halusi hotellin lähellä sijaitsevaan luonnontieteelliseen museoon. Syötiin matkalla nopeasti dönerit, jotta jaksettiin kiertää vielä muutama tunti museossa. Tämä museo olikin aivan erilainen kuin edellinen museo. Museo oli vanha ja kokoelma vaikuttava. Museosta löytyi esimerkiksi maailman isoin pystyssä oleva dinosauruksen luuranko sekä uusin luuranko löytö, T-rex Amerikasta. Tosin luuranko oli hieman pienempi kuin Chicagon museossa vastaava. Museon kokoelmiin kuului lisäksi aimo annos täytettyjä ja säilöttyjä eläimiä sekä todella iso kivikokoelma. Olimme museossa aivan sen sulkeutumiseen saakka. Varmasti olisimme olleet pidempäänkin, jos vain museo olisi ollut auki myöhempään.

Illalla käytiin vielä syömässä vietnamilaista kasvisruokaa Huong Sen ravintolassa. Ruoka oli todella edullista ja maittavaa. Saimme lisäksi yksityisen palvelun, koska ravintolassa ei ollut enää muita asiakkaita meidän siirryttyä pääruokaan.

Seuraavana päivänä olikin tiedossa noin 8 tuntia autossa istumista, joten suunnittelimme matkalle ainakin yhden pysähdyksen. Päätimme käydä Hampurin läheellä Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, jonka vetonaulana oli iso linna saaressa - Schwerin linna. Linna, jossa vierailtiin oli rakennettu tässä muodossa 1800 -luvun puolivälissä. Historian kirjoissa tosin löytyy mainita, että näillä sijoilla on ollut asutusta jo 1000 -luvulla. En yhtään ihmettele, sillä paikka oli todella kaunis. Linna oli remontin kourissa sekä ulko- että sisäpuolelta. Museovierailua se ei haitannut. Kävelimme kaksi kerrosta ja ihasteltiin erityisesti koristeellisia puulattioita sekä silkillä päällystettyjä seiniä. Linnan kahvilassa oli tarjolla sunnuntaibrunssia, varsin edulliseen hintaan, joten päätimme syödä. Tämän jälkeen lähdimme katsastamaan vanhaa kaupunkia. Kaikki paikat paitsi ravintolat oli kiinni, joten aikamme käveltyä päädyimme takaisin autoon.

Muutaman tunnin autoilun jälkeen mieheni kaipasi kahvia. Ehdotin Bremenin raatihuonetoria huoltoaseman sijaan. Kuvailin kuinka torin laidasta voisi löytyä sopiva kuppila. Mieheni innostui ja lopulta päädyimme pieneen ja sievään kahvilaan aivan Bremenin keskustaan.

Loppumatka olikin hieman tylsempää autobaanaa Saksan ja Hollannin välillä. Mieheni ajoi kiitettävästi viikonloppuna lähes 1500 kilometriä ja tyttäreni oli tyytyväinen, kun sai luettua noin 300 sivua Potteria. Kotiovelle tullessa tuntui kuin olisimme olleet pidempään poissa Utrechtista.

21. viikko: Työmatka Berliiniin

Neljän päivän Berliinin työmatka/perheloma voi tuntua mukavalta vaihtelulta perusarkeen, Hollannissa. Kun reissaa itsekseen tietää, ettei tarvitse tehdä juuri kompromisseja. Ei tarvitse neuvotella mistään, eikä kukaan loukkaannu päätöksistäni. Työmatkalla tosin ei kerkeä yleensä nähdä kuin yliopiston, joten kaksi ensimmäistä päivää työskentelin, söin hyvin, juttelin uusien tuttujen kanssa, skypetin, nukuin, luin kirjaa ja nautin. Tämä oli vasta toinen matkani Berliiniin ja tuntui kuin olisin asunut täällä pidempään. Parissa päivässäkin ehtii nähdä paljon Berliiniä, etenkin kun tietää minne kannattaa mennä ja missä syödä. Niin ja kun on paikallinen opas, ei tule tehtyä huonoja ravintolavalintoja tai eksyttyä tylsille alueille.

Tulin torstaina heti aamukoneella Schönefeldin lentokentälle, josta nappasin junan suoraan Berliinin keskustaan. Tämä Humboldt-Berlin yliopisto sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Ylipistossa on työskennellyt paljon tunnettuja vanhoja saksalaisia tutkijoita, kuten Max Planck, Karl Marx, Fritz Haber, jne. Olikin hyvin mielenkiintoista tehdä pieni kävelyretki yliopisto alueella lounaan jälkeen ja katsella vanhoja osin uudelleen rakennettuja yliopistorakennuksia. Aivan erilainen alue kuin Hollannissa, Vrije Universiteit. Kaikista biologian alueen rakennuksista hehkui arvokkuutta. Rakennuksia katsomalla syntyy mielikuva, että täällä tutkimustyötä arvostetaan.

Matkani päätarkoitus oli saada tämä Gordon Research Seminar 2018 suunnittelu käytiin. Gordon Research Seminaari on nuorille tutkijoille järjestettävä esitapaaminen, ennen tutkimusalani tärkeintä konferenssia -  Gordon Research Conference, Photosensory Receptors & Signal Transduction. Saimme paljon aikaiseksi muutamassa päivässä toisen järjestäjän kanssa. Teimme alustavan suunnitelman ohjelmalle, aloitettua rahankeruukamppanjan ja pidettyä Skype-palaverin pääkonferenssin pääjärjestäjän kanssa. Kävin välissä illallisella paikallisen professorin kanssa italialaisessa ravintolassa. Oli todella virkistävää nähdä joitakin tuttuja kasvoja. Tutkijoita, jotka normaalisti näkee vain konferensseissa ja joiden tutkimusartikkeleja tulee luettua.

Viikonloppuna olemmekin sitten perhelomalla Berliinissä ja ajatuksena ajella sunnuntaina autolla takaisin Hollantiin. Josko löytäisimme jonkin linnan matkalla, niin saisi takapenkin matkaajat pidettyä hiljaisena. Toisaalta vanhemman tyttäreni mielestä tämä on unelmaloma. Saa yhden viikonlopun aikana lukea Harry Potterin kolmannen osan kokonaisuudessaan.