44. viikko: Vielä kerran Moselin laaksoon ja kotiin Suomeen

Olen ihastunut! Joen varrella on toinen toistaan kauniimpia kyliä, puurakenteisia taloja ja paljon satumaisia linnoja, joita voi ihailla vain auton ikkunasta. Olen vieraillut Moselin alueella nyt kaksi kertaa ja myös tällä jälkimmäisellä kerralla löysin sieltä uutta ihmeteltävää ja ihailtavaa. Tunsin olevani kuin satumetsässä, vaikka asunkin Suomessa lähes metsän keskellä. Tiedän jo nyt, että näihin metsiin tulen vielä myöhemmin uudestaan.

Jos ei ole aikaa tutustua koko Moselin alueeseen, suosittelen tutustumaan aikankin viehättävään Cochemin pikkukaupunkiin. Cochemin kaupungissa on vakituisia asukkaita noin 5000, mutta se tuntuu paljon suuremmalta paikalta. Vanha keskusta on tiiviisti rakennettu ja sen kapeiden kujien varrella on vieri vieressä erilaisia kauppoja, kahviloita, leipomoita, viini- ja oluttupia sekä ravintoloita joka lähtöön. Cochem tuntui olevan myös muiden matkailijoiden suosima vierailukohde. Cochemiin matkaa noihin aikoihin suunnittelevan kannattaakin varata majoitus ajoissa. Tai sitten voi tehdä kuten me ja nukkua yönsä aivan yhtä ihastuttavassa viereisessä pikkukylässä ja käydä vaikka kävelemässä Saksan pisimmällä riippusillalla. Näin saattaa säästää paljon rahaa ja löytää paikallisten suosimat lähiravintolat paljon edullisimilla Schnitzeleillä ja valkoviineillä.

Itse kävimme tutustumassa myös Cochemin kaupunkiin sekä sen linnaan. Suosittelen linnassa vierailua kaikille jo pelkästään sieltä näkyvien maisemien takia. Linnoista ja historiasta kiinnostuneille suosittelen myös lämpimästi vajaan tunnin pituista opastettua englannin- taikka saksankielistä kierrosta, jonka aikana pääsee tutustumaan linnan sisäosiin ja pihapiiriin pätevän oppaan johdolla. Linnassa oli mielenkiintoista nähtävää, vaikka sisätilat ei yltäneetkään aivan hollannin Kasteel de Haarin tasolle. Linnan sijainti on kuitenkin paljon vaikuttavampi kuin hollantilaisen linnan - vuori vs. tasamaa. Cochemin linnasta löytyi myös esimerkiksi aitoja ritarihaarniskoita ja salaovia.

Perjantaina oli sitten aika lähteä kohti koti-Suomea. Koko torstaipäivä meni autoa pakatessa ja taloa siivotessa, joten paluuahdistus iski vasta taksikyydissä kohti lentokenttää. Kun taksimme lähti liikkeelle, pohdimme tyttöjen kesken, mitä tuli nähtyä ja koettua koko kuluvana vuonna. Opimme paljon hollantilaisesta kulttuurista, verotuksesta, ruuasta, ihmisistä, säästä, pyöräilystä, jne. Tutustuimme kaikkiin naapurimaihin, joissa söimme ja joimme hyvin. Hollantilaista ruokakulttuuria en voi kehua. Tutustuimme ja saimme muutamia hyviä ystäviä, opimme paljon englantia ja itsevarmuutemme nousi huippuunsa. Esimerkkinä voin sanoa, että oli todella ihailtavaa katsoa, kun nuorempi tyttäreni tilasi itselleen sujuvasti hedelmäsmootien lentokentällä, vastasi kysymyksiin ja jopa tavasi nimensä muovilasi kylkeen. Vuosi sitten ei tilaus olisi kummaltakaan tyttäreltä onnistunut, koska uskallus puuttui ja taito kommunikoida. Lisäksi itse sain tehtyä suunnitelmani työt laboratoriossa ja nyt syksyllä on aika kirjoittaa tuloksista tutkimusartikkeli. Lopuksi kysyin tytöiltä, kannatiko lähtö ja molemmat totesi Alankomaissa asumisen olleen  unohtumaton kokemus.

Olen kirjoittanut nyt kaksi matkablogia mieheni kanssa - toisen Yhdysvalloista ja toisen Alankomaista. Lisäksi olen kirjoittanut muutaman yliopistoblogitekstin oman yliopisto nettisivuille. Vuodesta 2014 olen lukenut myös enemmän ja vähemmän muiden matkablogeja. Itse näen että matkabloggaus toimii parhaiten, kun jutut kirjoittaa matkalla eikä vastaa kuukausien päästä - näin niissä säilyy tuoreus. Nykyisin luen ainoastaan matkablogeja, joissa on enemmän tarinaa kuin kuvia. Olen huomannut, että matkablogin kirjoittaminen on välillä uuvuttavaa ja stressaavaa - taustojen selvittämiseen ja kuvien ottamiseen menee aikaa. Olen myös kirjoittanut paljon juttuja, joita en ole julkaissut. Jutut ovat olleet joko liian henkilökohtaisia tai huonoja. Lisäksi minulle on jäänyt mieleen aiheita, joista olisin vielä halunnut kirjoittaa.  Blogin lopettamiselle ei ole mitään sääntöä. Nyt kuitenkin oma Alankomaiden matkamme tuli päätökseen, joten myös matkablogin kirjoittaminen on aika lopettaa. Kiitän kaikkia lukijoita. Bloggerin kautta saa tilastoja, ja huomasin, että teitä lukijoita on jo yli 5000. Tilastoissa Suomi johtaa (Suomi (2366), Yhdysvallat (1042), Alankomaat (792), Ranska (110), jne.), johtuen varmasti kielestä jolla kirjoitan ja lukijakunnasta. Toivon tulevaisuudessa lähteväni uudelleen matkaan, jolloin uuden blogin kirjoittaminen on mahdollista... nyt sanon kuitenkin doei, doei!

43. viikonloppu IJ-Hallen -kirpputori ja Harry Potter

Takana on viimeinen viikonloppu Alankomaissa. Paljon olemme ehtineet täällä nähdä sekä kokea ja paljon jäi vielä näkemättäkin. Parhaamme olemme joka tapauksessa yrittäneet. Tämän viikonlopun ohjelmaan valikoitui jotain uutta sekä jotain jo aiemmin koettua ja hyväksi havaittua.

Uutta antia edusti IJ-Hallen -kirpputori vanhalla telakka-alueella Amsterdamin keskustan pohjoispuolella. Noin kerran kuussa kahteen valtavaan teollisuushalliin - tai sään salliessa hallien ulkopuolelle - pystytetään 500-750 myyntipöytää. Joukossa on sekä käytettyjä tavaroitaan ja vaatteitaan myyviä yksityisiä ihmisiä että ammattimaisempia vanhan tavaran myyjiä. Kyseessä on yksi Euroopan suurimmista säännöllisesti järjestettävistä kirpputoreista. Saavuimme alueelle Amsterdamin keskusrautatiea aseman takaa lähteneellä ilmaisella lautalla, kiertelimme myyntipisteitä pari tuntia ja söimme välissä annoksen pieniä Poffertjes -lettuja - tietysti voin ja pölysokerin kera. Vaimoni mukaan tarttui totuttuun tapaan pari vanhaa peltirasiaa. Muuten selvisimme koettelemuksesta vähin vaurioin.

Ilta jatkui parin kilometrin kävelymatkan päässä jatkui vaimoni työkaverin takapihalla grillailun merkeissä. Kunniamaininnan ansaitsivat isäntäväen reilusti rosmariinilla maustamat karitsan kareet.

Jo mieleiseksi todettua toimintaa puolestaan edusti Harry Potter -näyttely parin kilometrin päässä Utrechtin kodistamme Amsterdam-Rein -kanavan vastarannalla. Tyttäremme olivat jo käyneet näyttelyssä kertaalleen mutta tahtoivat sinne vielä toistamiseen. Perusteluna heillä oli, että vierailu tulee joka tapauksessa niiiin paljon halvemmaksi kuin uusi Lontoon matka. Meille vanhemmille vierailu täällä Utrechtin näyttelyssä oli ensimmäinen. Kokemus oli huomattavasti rauhallisempi kuin Lontoon Harry Potter-studioilla vierailu. Tuhansin ihmisten sijaan saimme ihmetellä näyttelyä vajaa kymmenen muun ihmisen kanssa.

43. viikko: jäähyväisiä ja Ouwenhand eläintarhassa

Minä inhoan jäähyväisiä... Tiedän, että minun tulee ikävä tätä maata ja erityisesti täällä asuvia ihmisiä. Niitä tuttavia, työkavereita ja ystäväperheitä, joihin olen tänä aikana saanut tutustua ja joiden kanssa olen saanut viettää aikaa. Keskiviikkona kävin siivoamassa työpöytäni ja palauttamassa työhuoneen avaimet. Olin ajatellut lähteä ilman mitään sen suurempia jäähyväisiä. Mutta se ei ihan onnistunut, vaan työkaverini halusivat välttämättä juoda kanssani oluset yliopiston sisäpihalla. Olin todella otettu, koska meitä oli todella iso porukka paikalla. Olen ollut etuoikeutettu saadessani työskennellä LaserLab Amsterdamissa ja työkavereideni apu on ollut pienissäkin asioissa korvaamatonta. Minä inhoan surullisia jäähyväisiä, koska ne on niin lopullisia. Toivonkin, että tulen tänne joskus takaisin. Elämä on arvaamatonta. Kotiin on mukava palata, mutta voin sanoa nauttineeni ajastani täällä Hollannissa.

Tyttärillä oli myös viimeinen koulupäivä tällä viikolla. Nuorempi tytär tiivisti lounaalla torstaipäivän tunnelmat: "Minun tulee ikävä niin monia täältä, jonka vuoksi olen niin kovin surullinen." Tyttäret jättivät opettajilleen muistoksi muutamat perhosmagneetit ja -kortit.  Koulussa oli vietetty yhteiset läksiäiset ja esimerkiksi vanhempi tytär sai mukaansa luokan yhdessä askarteleman kirjan. kouluvuoden päätteeksi molemmat tyttäret saivat muistoksi vapaaehtoisten vanhempien kokoamat vuosikirjat, jossa oli kaikkien koulun oppilaiden nimet, syntymäajat sekä kansallisuudet. Kirjassa oli myös kouluvuoden tapahtumista kuvia, joita ihailimme lounaalla viimeisen koulupäivän jälkeen. On ollut todella surullista seurata sivusta, kun omat tyttäreni hyvästelevät hyviä ystäviään ja erinomaisia opettajiaan. Heidän ikäisenään kaikki on niin lopullista. 

Hollanti on näyttänyt meidän perheelle parhaat puolensa ja olemme siitä erityisen kiitollisia. Itse olen erityisen kiitollinen olen näille kahdelle ystäväperheelle Espanjasta ja Austraaliasta, joiden kanssa ollaan menty yhdessä koko vuosi. On ollut ihana huomata, että hyviä ystäviä saa näin vanhemmallakin iällä työelämän ulkopuolelta. Lisäksi tyttöjen opettajat ovat olleet aivan ilmiömäisiä, he on osanneet huomioida lastemme tarpeet ja kohdanneet he yksilöinä ryhmissä.

Perjantaina oli sitten ensimmäinen lomapäivä ja päätimme lähteä eläintarhaan ihastelemaan pandoja ja muita eläimiä. Hollantihan on yrittänyt 16 vuotta suostutella Kiinaa lähettämään pari pörröistä kaveria tänne ihmisten ihasteltavaksi. Lopulta hollantilainen Ouwehandin eläintarha sai uusimmat asukkinsa, kun jättiläispandat Xing Ya ja Wu Wen muuttavat eläintarhaan keväällä. Pandojen viihtyvyyden takaamiseksi Ouwehand eläintarha on rakennuttanut Pandasiaksi nimetyn rakennuksen kiinalaisten työmiesten voimin. Pandojen rakennus on koristeltu perinteisellä kiinalaistyylillä, aitauksen yhteyteen on rakennettu erillinen varastorakennus pandojen syömälle bambulle. Pandat on vuokrattu eläintarhaan viisitoista vuodeksi, ja eläintarha toivookin nyt, että pandaparille saadaan tänä aikana jälkikasvua. Tietty eläintarhassa oli muitakin elämiä, ja erityisesti jääkarhut ihastuttivat meitä uimahypyillään. Tarhassa löytyi myös lapsille useita leikkialueita, joissa he pääsivät purkamaan energiaa. Ouwenhandin eläintarha on sopivan kokoinen ja hyvä päiväretkikohde, jos näillä seuduilla on liikkeellä lapsiperheellä.

42. viikonloppu: Moselin laakso ja Luxemburg

Lauantaina saatiin ostettua auto Kölnistä. Ostettiin lopulta järkipeli, jonka huolto ja käyttökustannukset on edulliset. Kaupat oli nopeasti tehty, mutta auton rekisteröinti ottaa vielä aikaa. Joudumme tekemään siten uuden reissun Saksaa, jolloin vasta saamme auton mukaamme.

Auton oston jälkeen suuntasimme kohti Moselin laaksoa, koska viikonloppu oli vasta alussa ja olimme hyvin läheellä kyseistä seutua. Alue on Saksan suosituinta matkailu- sekä viinintuontantoaluetta. Laakson läpi virtaavan Mosel joen rannalla sijaitsee useita Saksan vanhimpiin lukeutuvia kaupunkeja, jotka vaikuttivat kiehtovilta vierailukohteilta. Lisäksi Mosel jokea reunustavat viiniköynnösten peittämät kukkulat tarjoavat upeat näköalat ja ajomatkastamme tuli erittäin miellyttävä.

Pysähdyttiin itsekin viimein syömään lähelle Luxemburgin rajaa sijaitseva Trier kaupunkiin, joka on Moselin laakson merkittävin kaupunki. 100 000 asukkaan yliopistokaupunki on erittäin suosittu ja vireä kulttuurinkehto. Trier kaupungin historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse ja näin ollen kaupunki on todennäköisesti koko Saksan vanhin. Kaupungin pitkästä historiasta muistuttavat lukuisat eri aikakausilta tähän päivään asti säilyneet historialliset rakennukset, jotka on listattu Unescon maailmanperintökohdelistalle. Trier kaupungin vanhimmat nykyaikaan saakka säilyneet rakennukset on rakennettu jo noin 100-400 luvuilla, jolloin kaupunki oli osa Rooman valtakuntaa. Tältä aikakaudelta peräisin olevia rakennuksia kaupungissa on esimerkiksi kaupunginportti Porta Nigra, joka käytiin katsomassa tihkusateessa. Myös Rooman valtakunnan jälkeiseltä ajalta on kaupungissa säilynyt useita merkittäviä historiallisia rakennuksia, joista tunnetuin lienee 1100-luvulla rakennettu Dom eli Trierin tuomiokirkko. Kirkkoon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, erityisesti sen sisäpiha oli erittäin viehättävä.

Trier kaupunki sijainti aivan Saksan länsirajan tuntumassa lähellä Luxemburgia, Ranskaa ja Belgiaa mahdollisti päiväretken Trier kaupungista myös naapurivaltioiden puolelle. Tämä ajatus houkutti meidät jäämään yöksi seudulle, sillä yksi Benelux -maa oli meiltä vielä näkemättä. Kaiken lisäksi löydettiin hyvin edullinen ja viihtyisä majoitus pienestä kylästä läheeltä rajaa. Kaikki tuntuu olevan hyvin läheellä, sillä Luxemburgin samanniminen pääkaupunki sijaitsee vain 50 kilometrin päässä Trier kaupungista. Luxemburgiin on Trieristä hyvät tiet, joten päätimme viettää sunnuntai päivä Luxemburgissa sekä sen pääkaupungissa. Omat mielikuvat maasta eivät todellakaan vastanneet todellisuutta. Tämä kääpiövaltio ihastutti meitä maaseudullaan sekä metsillään. Kumpuileva maaseutu tuntui olevan myös pyöräilijöiden suosiossa, joskin sunnuntaipäivänä moni kahvila ja ravintola olivat kiinni. Maisemat olivat jopa kauniimpia kuin Saksassa ja tiet kulki ihanasti läpi vilja- sekä maissipeltojen. Hintatasoltaan Luxemburg oli jopa edullinen. Erityisesti kannattaa huomata, että polttoaine on Luxemburgissa naapurimaita reippaasti edullisempaa, koska sitä ei maassa nähtävästi veroiteta lainkaan. Kierreltiin aikamme kirppareita, kummasteltiin luxemburgin kieltä, syötiin lounas sekä kakut. Iltapäivällä lähdettiin jo ajelemaan kohti Utrechtia, koska ensi viikolla tytöillä on viimeinen kouluviikko. Saattaa kuitenkin olla, että näille seuduille tullaan vielä reilun viikon päästä, sen verran upeat oli maisemat.

42: viikko: autokaupassa ja Utrectin parasta pizzaa

Suomessa julkinen liikenne ei toimi kuten Hollannissa ja yhtä kattavasta pyörätieverkostosta saa vain haaveilla. Niinpä tarvitsemme Suomeen palattuamme taas autoa. Auton löytäminen ulkomailta voi kuulostaa vaikealta, mutta todellisuudessa se ei ole sen vaikeampaa kuin autokauppojen kiertäminen kotimaassa. Helpoin tapa lähteä etsimään autoa on selata läpi paikallisia autonmyyntisivustoja. Keski-Euroopan alueella sijaitsevat autokaupat ja yksityiset myyjät ilmoittavat näillä sivuilla useita miljoonia käytettyjä autoja. Omatoimiselle ostajalle on lukuisia sivustoja. Sivustot ja hakukoneet tarvitsevat hieman hollannin tai saksankielen taitoa, mutta toimivat samalla periaatteella kuin suomalaiset sisarensa. Sivuilla vieraillessa kannattaa pitää mielessä samat asiat kuin kotimaassakin. Onko ilmoitus liian hyvä ollakseen totta? Kannattaa siis olla erityisen tarkkana, ettei tule huijatuksi.

Meidän ensimmäisenä ajatuksena oli hankkia plug-in-hybridiauto Hollannista. Mieheni oli katsonut meille muutaman auton, joita kävimme myös koeajamassa. Noh, kaikki ei mennyt niin hyvin kuin olimme ajatelleet. Ensimmäinen volkkariajelu jäi hieman lyhyeksi, auton vauhti hiipui täysin moottoritiellä ja jouduimme ajamaan tien reunaan. Hätävilkut päälle ja soitto autoliikkeeseen - me tarvitsemme apua. Tilanteen kruunasi todella voimakkaaksi yltynyt rankkasade, joka teki mahdottomaksi jatkaa matkaa jalkapelillä. Paikalle saapui huoltomies, jonka autolla päästiin takaisin autoliikkeeseen. Lopuksi kerroimme kohteliaasti autoliikkeessä, että ehkäpä me vielä jatkamme autojen katselua sillä ainakaan tämä yksilö ei meitä täysin vakuuttanut. Samalla reissulla paljastui myös, että Hollannissa autojen hinnat kerrotaan netissä ilman arvolisäveroa. Ilmoitettujen hintojen päälle tulee siis vielä 21%:n verot. Muutaman päivän mietittyämme, siirrymme katselemaan muita automalleja. Lisäksi mieheni ehdotti, josko viikonloppuna käytäisiin Saksassa kokeilemassa muutamaa autoa. Ajomatka sinne on lyhyt ja tarjonta verot huomioiden hieman edullisempaa. Lähdimme siis taas Saksaan, josko siellä onnistuu...

 

Lopuksi on pakko mainita, että löysimme Utrechtista viimein ravintolan, josta saa hyvää pitsaa... Kuten sukulaisemme ja myös osa ystävistä tietää, me olemme napolilaistyylisen puu-uunipitsan suuria ystäviä. Oma rimani on noussut aika korkealle, kun ole saanut nauttia useammassa maailmankolkassa erittäin hyvää pitsaa. Nyt viimein voin kertoa hyvillä mielin, että Satriale's Pizzabarin pitsat tarjoaa näillä tienoilla selkeästi parasta pitsaa. Pitsakokkien paistama pohja ei aivat täydellisen rapea mutta se ei välttämättä ollut tarkoituskaan. Sen sijaan pohja oli mukavan sitkas ja alapinnaltaan sopivasti puu-uunissa hiiltynyt. Ravintolassa ei ollut paljon muita asiakkaita joka voi selittää tämän pitsan erinomaisen laadun. Puu-uuni oli pysynyt tarpeeksi kuumana. Ravintolan palvelu oli myös erinomaista, jälkiruuat oivaltavia ja hintataso kohtuullinen. Tässä paikassa kannattaa kuitenkin tilata se margherita, jos haluaa laadultaan parasta pitsaa. Naapuripöytien annoksia tiirailtuamme jälleen totesimme, että pitsan täytteissä vähemmän on lähes aina enemmän. Nam!

41. viikonloppu: Kerran fulbrighter aina fulbrighter

Fulbright on yhdysvaltalaislähtöinen instituutio, joka aloitti  toimintansa toisen maailmansodan jälkeen Arkansasin osavaltion senaattorin J. William Fulbrightin aloitteesta. Se on virallisesti perustettu edistämään kansainvälisiä suhteita Yhdysvaltain ja muiden maiden välillä. Toimintaperiaate on, että ohjelman piiriin kuuluvista maista lähtee eri alojen opiskelijoita, tutkijoita, asiantuntijoita tai opettajia Yhdysvaltoihin opiskelemaan, opettamaan ja/tai tekemään tutkimusta. Vastaavasti Yhdysvalloista lähtee muualle maailmaan ihmisiä samoissa merkeissä. Minä ja mieheni muutimme syksyllä 2014 Yhdysvaltoihin ja toimimme University of Wisconsin-Madisonissa Fulbright-stipendin turvin.

Olemme mieheni kanssa toimineet koti-Suomessa Fulbright-alumneina ja tarjonneet seuraamme sekä kotiamme useille Suomeen tuleville Fulbright-vierailijoille. Meistä on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin ja saada tietoa Yhdysvaltain kuulumisista muutenkin kuin vain median välityksellä. On ollut erittäin kiehtovaa tutustua eri osavaltioista tuleviin amerikkalaisiin ja kuulla heidän näkemyksiin Suomesta.

Tällä viikolla tarjosimme yläkerran vieras-/työhuoneen Suomessa mieheni työpaikalla kevään viettäneelle fulbrighterille ja hänen Kaliforniasta saapuneelle ystävälleen. On ollut ihana jutustella iltaisin kulttuuriien sekä yhteiskuntien eroista ja kuulla, miltä Keski-Eurooppa näyttäytyy amerikkalaisten silmissä. Olemme myös saaneet toimia epävirallisina hollantioppaina ja auttaa vieraitamme löytämään muitakin kaupunkeja kuin pelkkä Amsterdamin.  

Mielestäni on todella harmi, että Fulbright -toimintaa ei aina arvosteta taikka hyödynnetä koti-Suomessa. Yhdysvalloissa ohjelma on hyvin arvostettu mutta joutumassa nyt uuden hallinnon myötä suurien leikkausten kohteeksi. Kulttuurisen ymmärryksen lisäämistä ja kaikkea ulkomailla ammennettua oppia on vaikea mitata rahassa ja siksi se on usein helppo karsia pois turhana menoeränä. Toivon mukaan kaiken taloudellisen ja poliittisen myllerryksen sekä Euroopan talousandingon keskellä kuitenkin ymmärretään, että Fulbrightilla ja muilla vastaavilla ohjelmilla on todella voimaa parantaa kansainvälistä vuorovaikutusta. Ohjelmien avulla voidaan mahdollisesti lisätä myös valtioiden sekä instituutioiden kilpailukykyä, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei pelkkä kilpailukyvyn tavoittelu saisi olla ainoa kansainvälistä toimintaa ohjaava arvo. Sillä ainakin minulle tällä hetkellä riittää, että saan aina välillä nauttia amerikkalaisten seurasta ja kuunnella heidän näkemyksiään muusta maailmasta.

41. viikko: juhannus rannalla

Hollannissa ei juhlita juhannusta, mutta se ei tarkoita sitä etteikö suomalaiset haluaisi sitä juhlia. Sovimme suomalaisen ystäväperheen kanssa, että menemme

Haarrijnseplas -rannalle grillaamaan. Olimme tosin tapamme mukaan hieman myöhässä... Tällä kertaa meillä oli kuitenkin hyvä selitys. Mieheni pyörästä katkesi ensin yksi pinna ja sen jälkeen toinen, jne. Lopulta takapyörä oli niin kiero, että matkan jatkaminen tuli pyörällä mahdottomaksi. Mieheni kääntyi takaisin ja me tytöt jatkettiin matkaa kaikkien tavaroiden kanssa. Mieheni tuli hieman myöhemmin perässä.

Rannalla ei juuri muita ollut, koska sää oli todella tuulinen. Siinä mielessä sää oli kuitenkin ihanteellinen, että lämmintä oli lähes 25 astetta. Tuulisuus ei meitä kuitenkaan haitannut, vaikka hiekkaa tuntui olevan aivan kaikkiallla. Lapset kävi uimassa, joimme kuovuvat/olutta ja grillasimme makkaraa. Viestimme siten mukavaa ja rentoa juhannusta täällä Hollannissakin hyvässä suomalaisseurassa.