Tähän mennessä on jo käynyt selväksi, että hollantilaiset tykkäävät harrastaa porukassa. Sellaisetkin urheilumuodot, joita olen itse tottunut harrastamaan yksin tai korkeintaan jonkun kaverin kanssa, ovat tällä joukkuelajeja. Yksinäisten lenkkeilijöiden sijaan kanavien rantoja taivaltavat juoksukoulujen lössit samanvärisissä teknisissä teepaidoissaan. Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki tehdään parinkymmenen hengen ryhmässä yhtenäisiin lycra-asuihin verhoutuneena. Ilmiö ei ole rajoittunut pelkkiin kilpaurheilijoihin tai aktiiviharrastajiin vaan koskee yhtälailla jo hieman varttuneempia ja vuosirenkaita vyötärölleen keränneitä yksilöitä. Perjantai-iltana halusin omakohtaisesti kokea miten jälleen eräs aiemmin yksilöurheiluna pitämäni laji - rullaluistalu - saa hollanissa yhteisöllisen muodon.
Utrecht Skate Parade starttasi kaupunginteatterin puistikosta tasan kello 20. Tällä kertaan paikalle oli tullut 250 osallistujaa ja viitisenkymmentä huomioliiveihin pukeutunutta vapaaehtoista. Varjot olivat jo pitkiä mutta lämpöä silti vielä parisenkymmentä astetta. Vapaaehtoiset olivat kartoittaneet alkuviikosta noin 25 kilometrin reitin, joka risteili pääosin kaupungin länsiosissa poiketen myös omaan naapurustoomme Oog in Aliin. Osallistujilla luistimet ja varusteet olivat laidasta laitaan. Osa oli pukeutunut farkkuihin ja kauluspaitaan, osa viimeistä huutoa oleviin urheiluvermeisiin.
Luistelijakulkueen kärkessä kulki kaksi moottoripyöräpoliisia sekä discovaloin koristeltu johtoauto, jonka lavalla DJ huolehti koko reissun ajan muusiikista ja selostaja jutteli mukavia sekä varoitti ennakolta tulevista käännöksistä. Aina parin kilometrin välein kulkue pysähtyi muutamaksi minuutiksi, jotta hännänhuiput saivat pääjoukon kiinni eikä porukka venynyt liian pitkäksi. Reitin puolivälissä oli hieman pitempi tauko, jonka aikana nautittiin eväitä ja kerättiin lahjoituksia tämän viikon hyväntekeväisyyskohteeseen.
Taukojen aikana vapaaehtoiset ehtivät luistella katkaisemaan autoliikenteen edessä olevista risteyksistä, jotta kulkuen pääsi etenemään esteittä. Oli hämmentävää luistella pitkin Utrechtin pääväyliä, jotka olivat autoista tyhjiä ja ainoastaan luistelijoiden käytössä. Vielä hämmentävämpää oli, että ketään autoilijaa tämä ei tuntunut haittaavan, vaan he hymyilivät ja vilkuttivat iloisina ratin takaa luistelijoille. Ilmeisesti luistelu - hollannin kansallisurheilu - herättää täkäläisissä ihmisissä jonkinlaisen positiivisen selkäydinreaktion. Kukaan osannut olla harmissaan siitä, että kotiinpalu viivästyy kymmenellä minuutilla pitkän kulkueen lipuessa rauhallisesti risteyksen ohi.
Hämmästystä herättää myös se, että kyseessä ei ole mikään kerran kesässä -tapahtuma vaan sama operaation toistuu vuosittain joka perjantai toukokuun alusta syyskuun loppuun. 22 kertaa 300-600 luistelijaa kokoontuu kaupungiteatterin puistikkoon ja lähtee aina uudelle vapaaehtoisten alkuviikosta kartoittamalle 25 kilometrin reitille. 22 kertaa useampi Utrechtin vilkasliikenteisimmistä kaduista suljetaan äänekkään discomuusiikin rytkittämän kulkueen tieltä, joka lipuu auringon laskiessa kaupungin keskusta läpi teollisuusalueiden ja rauhallisten nukkumalähiöiden. Silti kenellekkään ei näytä syntyvän touhusta kohtuutonta mielepahaa vaan joka viikko löytyy kymmeniä vapaaehtoisia liikennettä pysäyttämään ja monta mummoa, pappaa ja lasta reitin varrelle vilkuttamaan ja jakamaan ylävitosia luistelijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti