Lauantaina nukuttiin pitkään ja lähdettiin vasta iltapäivällä junalla kohti Amsterdamia. Kyselimme aamiaispöydässä tyttäriltämme, kumpaa he haluasivat mennä enemmin tiedemuseoon vaiko taidenäyttelyyn. Molempien vastaus oli seuraava: "Voimme mennä joku toinen päivä katsomaan kuuluisan Van Goghin piirrustuksia, mutta nyt halutaan tehdä tieteellisiä kokeita." Suuntasimme siten iltapäivästä aivan keskusaseman vieressä sijaitsevaan Hollannin suurimpaan futuristisen
tieteen keskukseen - NEMO:oon. Saimme hämmästellä tieteen ihmeitä ja päinvastoin
kuin useimmissa muissa museoissa, täällä saatiin koskea esineisiin. Muutamia tiedemuseoita kiertäneenä, voin sanoa tämän museon olevan hyvää keskitasoa tiedemuseoksi. Ei yhtä vaikuttava kuin The Science Museum of Minnesota, mutta ei myöskään niin pieni kuin Heureka.
Tarjolla oli jos suurimmaksi osaksi fysiikan ilmiöihin perustuvia vekottimia sekä vempuloita. Tosin ohjeet oli suurimmaksi osaksi hollannin kielellä ja vain pienellä vieressä englanniksi. Itseäni jäi eniten harmittamaan se, että monissa vekottimissa puuttui täysin tieteellinen selvitys ilmiöstä. Ja kun lauantaista oli kyse, niin lapsiperheitä oli liikenteessä erittäin paljon. Paikka oli mielestäni erinomainen 6-15 vuotiaalle lapselle, ja viihtyimmekin siellä muutaman tunnin. "Tiesitkö äiti, että olen katsonut meille ruokapaikan valmiiksi tästä kaupunkioppaasta. Sieltä on Hollannin parhaat ranskalaiset ja yli 20 erilaista kastiketta niille", ilmoitti tyttäreni tiedemuseosta poistuessamme. Lähdimme siten kävelemään kohti Vlaams Friteshuis Vleminckx -ruokapaikkaa ja opimme matkalla, että Amsterdamissa on yhteensä 165 kanavaa sekä melkein miljoona polkupyörää.
Valitsimme kävelyreittimme hieman huonosti, sillä päädyimme poikki kadulle, jossa joka kulmassa oli Coffee shop eli kahvilaa, jossa myydään virvokkeiden ja kahvin lisäksi erilaisia kannabistuotteita yksityiseen käyttöön. Kadulla kävellessämme nämä huonokuntoiset heroinistit sekä pilvipöllyissä olevat ihmiset pistävät miettimään vapaan
huumepolitiikan hyviä ja huonoja puolia, suvaitsevaisuuden ja
välinpitämättömyyden hiuksenhienoa eroa. Amsterdamin suvaitsevaiseen ilmapiiriin kuuluu olennaisena osana vapaa huumepolitiikka. Tähän suvaitsevaisuuden hyviin puoliin kuuluu se, että nähtävästi Amsterdamissa jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä siihen sen enempää puututa. Kuitenkin elämä Amsterdamissa tuntui tällä lyhyellä kävelymatkallamme poikkeavan monella tapaa turvallisen koti-Suomen ympyröistämme. Tahtomattani jouduin tänään selittämään lapsilleni, mikä tämä imelä tuoksu on, miksi tuo vastaan tulija näyttää sairaalta, miksi kaikki polttaa jotain tupakkaa ja mitä se kannabis oikein on. Olin omassa pikkukuplassani ajatellut, että tämän keskustelun käyn lapsieni kanssa vasta, kun he ovat hieman lähempänä teini-ikää. Toisaalta jäin miettimään lasten ja nuorten
erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia ja kuinka ne muuttuvat iän lisäännyttyä. Teini-iässä voi olla, minkään viestin perille menoa todella vaikeaa ja avoin keskutelu vain tyttärieni ja minun välillä vain haaveunta. Joten ehkäpä oli ihan hyvä, että kävimme avointa keskustelua jo nyt ja lapseni näkivät miten huumeet vaikuttaa ihmiseen. Toisaalta nyt jälkeenpäin ymmärrän hyvin, miksi keskustassa ei paljonkaan lapsiperheitä liikkunut näillä seuduin, vaikka ihan hyvin olisi voinut, sillä muutama kuuluisa museon bongasin näiltä kaduilta.
Lopulta kuitenkin pääsimme ranskalaisravintolalle ja nautimme erinomaiset kolmeen kertaan upporasvassa paistetut perunatikut, majoneesin kera tietysti. Joten kyllä kannatti kävellä kaupungin toiselle laidalle näiden ranskalaisten vuoksi, sillä edes Belgiassa sunnuntaina ei saatu nauttia niin hyvistä ranskalaisista. Kohvehtit onkin sitten asia erikseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti