4/02/2017

29. viikonloppu: Keukenhof ja kukkaset

Maaliskuun lopulla vietettiin Alankomaissa Keukenhofin avajaisia tälle keväälle. Keukenhof on Lissessä, noin vajaan tunnin automatkan päässä Utrechtista sijaitseva upea tulppaani- ja kukkapuutarha. Keukenhofin puutarhassa on joka vuosi eri teeman mukaisia kukkaistutuksia sekä isot tulppaanipellot. Keukenhofin puutarha avasi ovet yleisölle vuonna 1949, sen jälkeen kukkanäyttely on järjestetty vuosittain ja se on laajentunut merkittävästi vuosien varrella. Nykyisin puutarha on 32 hehtaaria ja sinne istutetaan 7 miljoonaa kukkasipulia joka vuosi. Nykyisin Keukenhofissa käy vuosittain yli 800 000 vierailijaa kahden kuukauden aikana.
Olimme ostaneet liput Keukenhof -puutarhaan etukäteen nettisivuilta. Aikuisen lippu oli 16 €:a ja auton parkki maksoi 6 €:a. Kukkatarha avataan jo klo 8 aamulla ja jos haluaa päästä ennen ruuhkia, kannatta saapua heti aamupäivällä. Me oltiin puistossa noin klo 11 ja silloin parkkipaikoilla oli jo valtavasti autoja. Kuitenkin järjestelyt olivat todella hyvät, pian saatiin auto parkkiin ja käveltiin sisäänpääsylle. 
Kannattaa kuitenkin varautua, että kyseessä on yksi Alankomaiden suosikkikohteista, joten ihmisvilinältä ei mitenkään voi täysin välttyä. Alueella voi myös lisämaksua vastaan hypätä veneeseen, joka kiertää pienen lenkin tulppaani-istutusten keskellä. Puutarha itsessään oli kuitenkin vierailemisen arvoinen ilman veneilyäkin. Tosin tämän vierialun jälkeen kärsin kukkaisähkystä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti