4/23/2017

32. viikonloppu: Rommelmarkt Oog in Al

Lauantaiaamuna herättiin aikaisin. Sää oli puolipilvinen, mutta kolea. Myyntipöydän olin varannut jo kuukautta aikaisemmin ja se saapuikin hyvissä ajoin seitsemältä paikalleen. Saimme laitettua tavarat ajoissa esille. Mieheni tuli onneksi tulkkiksi ja saatiin kerrottua pop up kauppamme tarinaa hollantilaisille. Hieman ihmeissään nämä hollantilaiset oli meidän marengeista sekä muista tuotteistamme. Usein kysymys oli, onko ne todella aivan itse tehtyjä eikä kaupasta ostettuja. Ilmeisesti käsitöiden tekeminen ei ole Hollannissa niin yleistä kuin Suomessa. 
Tunnelma markkinoilla oli leppoisa ja ihmisiä oli jonkin verran liikenteessä, vaikka sää ei myyjäisiä suosinut. Aluella oli myös musiikkiteltta, josta kuului myös meidän pöydän luokse hyvin musiikkia. Myynnin välissä tuli juteltua naapureiden sekä sukulaisten kanssa, juotua monta kuppia teetä lämmikkeeksi ja ihmeteltyä näiden hollantilaisten markkinakultturia. Hollantilaiset on ilmeisen tarkkoja rahoistaan ja kaikesta haluttiin tinkiä. Keskipäivälle sattunut sade tosin lopetti myynnin tyysti, kun ihmiset hakeutui sisätiloihin. Itsekin kerättiin loput tavarat sisälle. Kun sade lakkasi, päätin käydä ihmettelemässä vielä muutamia muiden kirpputoripöytiä ja tuotteita, jotka ei sateesta piitanneet. Löysinkin hyvin edullisesti ihanan pienen kattilan tytöille leikkeihin sekä hamahelmiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti